Vältä kuvatessasi näitä kolmea asiaa

Vältä kuvatessasi näitä kolmea asiaa

Tässä on 3 perusvirhettä, joita valokuvaajan on syytä vältää, jos haluaa onnistua.

perjantai 30. syyskuuta 2016

Kokosimme kolme yleistä valokuvausvirhettä, joihin useimmat meistä ovat monta kertaa sortuneet. Näitä on syytä yrittää vältellä.

1: Väärä ote kamerasta

Pystykuvien ottaminen otekahva alaspäin ei ole ainoastaan hankalaa ja hassun näköistä, vaan kuvista tulee tällä tyylillä todennäköisemmin myös epäteräviä.

Pidä siis otekahva ylöspäin ja vasen käsi objektiivin alapuolella tukemassa – sitä se ei tee, jos se on yläpuolella vaikkapa zoomattaessa.

Tue aina kameraa objektiivin alta vasemmalla kädellä. Kuva: Shutterstock

Tämä ohje pätee myös silloin kun otetaan vaakakuvia. Tukeminen on aina hyvästä.

> Lue myös: Kolme asiaa, joiden ansiosta et näytä harrastelijalta

2: Sommittelusääntöjen laiminlyöminen

Kolmasosien sääntöä noudattamalla – sommittele etuala, keskikohta ja tausta niin, että ne kukin peittävät kolmanneksen kuva-alasta sivusuunnassa ja että pääkohde sijoittuu vaaka- ja pystysuuntaisten kolmasosalinjojen leikkauspisteisiin – saadaan aikaan sommittelun puolesta onnistuneita kuvia yhdeksässä tapauksessa kymmenestä.

Hyödynnä myös diagonaaleja eli viistoja linjoja ja erilaisia muotoja – niiden avulla voidaan johdattaa katse pääkohteeseen.

> Lue myös: Oppikaamme virheistä – tässä toimituksen tunnustukset

3: Kuvakohinan pelko

Terävä kuva on aina parempi kuin tärähtänyt, ja tämän vuoksi kokeneet kuvaajat uskaltavat lisätä ISO-herkkyyttä tarvittaessa reilustikin, vaikka kohina lisääntyy samalla.

Kohina ei näy pienissä kuvissa, ja sillä voi myös luoda tunnelmaa. Uusilla kameroilla voidaan saada suhteellisen kohinattomia kuvia suurillakin ISO-herkkyyksillä kuten esim. 12 800, ja jos kuvat otetaan raakatiedostoina, voidaan kohinaa poistaa käsittelyvaiheessa terävyyden suuremmin kärsimättä.

Digikuvan uusimmassa numerossa paljastamme typerimmät toimittajiemme tekemät kuvausvirheet.

Jutussamme päätoimittaja kertoo, kuinka hän pudotti zoominsa kallionhalkeamaan, ja pitkäaikainen asiantuntijamme Thomas Nykrog muistelee, miten hän unohti muistikortin kotiin tietokoneeseen.

Tilaajana voit lukea koko artikkelin sivun ylälaidassa olevan Wype-sovelluksen kautta mobiililaitteilla.

> Tilaa Pohjoismaiden suurin valokuvauslehti Digikuva

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!