Lentävien lintujen vangitseminen kameralla on yksi vaativimmista tehtävistä valokuvauksessa. Siinä kameran tarkennusjärjestelmä joutuu kovan paikan eteen, samoin kokeneinkin lintukuvaaja.
> Lue myös: Kuusi kuvauksellista lintua
Mutta tämä tekee haasteesta myös hauskan ja onnistuneiden kuvien ilosta isompaa, kun vain harva otos onnistuu. Onneksi kameranvalmistajat kehittävät jatkuvasti entistä parempia tarkennusjärjestelmiä, jotka mahdollistavat liikkuvien kohteiden seuraamisen. Tällaisissa kuvaustilanteissa onkin syytä käyttää jatkuvaa seurantatarkennusta, engl. focus tracking.
Tärkein laite on teleobjektiivi
Hyvä teleputki on välttämättömyys, polttoväliltään 200 mm tai enemmän. Käytä myös kuvanvakainta, kun kuvaat käsivaralta.
Joillakin teleobjektiiveilla on myös mahdollista rajoittaa tarkennusalue esimerkiksi 6,4 metristä äärettömään. Silloin automaattitarkennus ei hae aivan lähellä olevia kohteita eikä sahaa niin paljoa edestakaisin, mikä nopeuttaa ja edesauttaa tarkentamista lintuihin.
Kamera-asetusten tekeminen
Jalustalta kuvattaessa tulee kuvanvakain kytkeä pois käytöstä, mutta käsivaralta kuvattaessa se on aktivoitava. Valitse jatkuva automaattitarkennus, niin tarkennusjärjestelmä pyrkii seuraamaan pistettä, johon tarkennetaan, vaikka kohde liikkuisi kamerasta poispäin tai kohti sitä.
> Lue myös: Objektiivin numerot kertovat paljon
Kun seurantatarkennus on päällä, niin kamera seuraa kuva-alalla ristiin rastiin liikkuvaa kohdetta. Joissain kameroissa voidaan automaattitarkennus asettaa käyttämään mahdollisimman monta tarkennuspistettä.
Käytä lyhyttä suljinaikaa, vähintään 1/1000–1/2000 sekuntia.
Valitse nopea muistikortti
Valitse nopein sarjakuvaus, jonka nimityksiä ovat mm. Canonilla High Speed Continuous ja Nikonilla lyhenne CH.
Jos haluat hyödyntää kameran nopeaa sarjakuvausta, valitse myös nopea muistikortti. Muutoin kameran puskuri täyttyy pian eikä tyhjene tarpeeksi nopeasti, ja lintu on lentänyt pois.
> Katso video: Norjassa kotkia kuvaamassa
Seuraavaksi valitaan valonmittausmenetelmä. Jos lintu on suhteellisen lähellä, voit käyttää koko kuva-alalta tehtävää matriisimittausta, kun taas pistemittaus on parempi silloin kun lintu on kaukana sinisellä tai vaalealla taivaalla. Linnusta voi tulla helposti musta siluetti, ellei valotusta mitata sen mukaan.
Tarkenna painamalla laukaisin puoliväliin. Panoroi ja paina suljinpainiketta juuri ennen lintu on siinä, missä haluat sen olevan kuvassa, ja jatka panorointiliikettä.
Anna palaa!
Nyt olet valmis kuvaamaan lentäviä lintuja, kunhan kaivat sopivat kuvauslaitteet eesiin. Muista, että kuvistasi ei tarvitse tulla samanlaisia kuin tämän jutun kuvat.
Toivomme, että jaat kuvasi kanssamme. Voit tehdä sen merkitsemällä meidät Instagramissa (kirjoita otsikkokenttään @diginordic) tai lähettämällä se jatkuvaan kuvauskilpailuumme.
Kiehtovia kuvaushetkiä!