Tyttö lumessa
Käytä sitä salamaa, joka on käden ulottuvilla

Kameran oma salama sopii moniin kuvaustilanteisiin.

3 niksiä kameran oman salaman käyttöön

Kameran omalla salamalla voidaan parantaa yleistä kuvanlaatua helposti. Tässä kolme vinkkiä kameran oman salaman käyttöön.

torstai 20. joulukuuta 2018 teksti L. Hagemann

1. Salama-asetusten nimien merkitykset

Sisäisessä salamalaitteessa on erilaisia asetuksia erilaisiin kuvaustilanteisiin. 

Nämä neljä asetusta on syytä tuntea: 

  • Auto: Kamera aktivoi salaman, kun valoa ei muuten ole riittävästi. Sopii esim. juhliin, joissa on vaihteleva ja heikko, ns. iltavalaistus.
  • Flash-On: Salama laukeaa joka kerta, kun kamera laukaistaan. Suositeltava asetus kirkkaassa auringonvalossa.
  • Flash-Off: Salama aina poissa päältä. Hyvä asetus mm. museoissa, joissa salaman käyttö on kielletty, tai kun kohde on niin kaukana, ettei salaman valo yllä sinne.
  • Red-Eye Reduction:  Pyrkii estämään punaisten silmien syntymistä kuviin, toiminnon symbolina yleensä silmä. Sitä käytettäessä salama välähtää jo ensimmäisen kerran ennen sulkimen avautumista, mikä yleensä säikäyttää kuvattavan ja saa aikaan outoja ilmeitä. Älä käytä tätä vaan poista punasilmäisyys kuvankäsittelyssä. 

Lue myös: Hyviä kuvia salamalan avulla

2. Käännä salamaa taaksepäin

Kamera ja sen ylöspäin kääntyvä salama
Käännä salama ylöspäin

Kun salamaa käännetään ylöspäin, valo heijastuu katon kautta ja on näin ollen tasaisempaa kuin salaman suora valo.


Joissain kameroissa voidaan omaa salamaa kääntää taaksepäin, jolloin valo ohjautuu taikka heijastuu katon kautta.

Näin valoa voidaan pehmentää ja varjoja loiventaa. Katon tulee olla valkoinen tai vaaleanharmaa, jottei syntyisi värivirhettä. 

Jos salama ei ole kääntyvää mallia, käytä valkoista paperinpalaa. Ao. video havainnollistaa asiaa. 

3. Lisää värikkyyttä salaman avulla

Päivänvalossa voi kameran oman salaman käyttö lisätä värikylläisyyttä.

Ongelmaksi voi koitua se, että kameran oma salama ei synkronisoidu 1/200 sekuntia nopeampien suljinaikojen kanssa, ja silloin ainakin kirkkaassa valossa otetut kuvat pyrkivät ylivalottumaan.

Silloin täytyy pienentää aukkoa, esimerkiksi arvoon F11.

Jos haluat koetella voimiasi erillisen salamalaitteen kanssa, lue ensin jutyumme 9 salamatoimintoa, jotka kannattaa opetella.

Lisää salamavinkkejä

Digikuvan uusimmassa numerossa on lisää salamakuvausvinkkejä.

Tilaa Digikuva, niin voit lukea lehteä mobiililaitteilla Wype-sovelluksen kautta. Samalla pääset lukemaan Digikuvan yhdeksän uusinta numeroa.

Vain tilaajille tarkoitetussa kotisivujemme Etunurkka-osaiossa on videoita, joissa kerrotaan salamalaitteiden käytöstä.

Pääset myös käyttämään Etunurkkaa ja sen uusimpiakin videokursseja, kun tilaat Digikuvan.

Saat  runsaasti vinkkejä salaman käyttöön Digikuvan numerossa 1/2019. 

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!