Olet ehkä miettinyt, kuinka suuren kuvan pystyt tulostamaan. Lyhyt vastaus kuuluu, että se riippuu kameran pikselimäärästä ja tulostimen laadusta.
Käymme artikkelissa läpi näiden kahden asian yhteisvaikutuksen, ja vastaamme myös seuraaviin kysymyksiin:

Tässä kuvassa näkyvät yksittäiset pikselit. Jokainen pikseli koostuu kolmesta väristä: sininen, vihreä ja punainen. Tulostin toimii periaatteessa samalla tavalla – kuin se asettaisi pienen tipan väriä paperille.
© ShutterstockMitä kamerani megapikselit merkitsevät?
Ensin on tärkeää selvittää perusasiat. Aluksi tarkastellaan megapikseleitä.
Megapikselit ovat usein yksi ensimmäisistä asioista, joihin kameroiden valmistajat haluavat kiinnittää uutta kameraa etsivien huomion.
Valokuvan megapikselien määrä tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, kuinka monesta värikkäästä pisteestä kamera tuottaa kuvan.
Useimmissa kameroissa kuvasuhde on 3:2. Tämä tarkoittaa 1,5-kertaista suhdetta.
Tällöin kuva on vaakasuunnassa puolitoista kertaa pystysuuntaa leveämpi.
Kameran pikselien määrän avulla voidaan laskea, kuinka monta pikseliä sillä otetuissa kuvissa on vaaka- ja pystysuunnassa.
Esimerkiksi 24 megapikselin kamera tuottaa 6 000 x 4 000 pikselin kuvia.
Pikselien kokonaismäärä voidaan selvittää käänteisesti kertomalla kuvan sivujen pikselimäärät. Pikselien määrä on tärkeä tietää kuvia tulostettaessa.

Kaikkien uusien digitaalikameroiden ja digijärjestelmäkameroiden kuvat voi tulostaa huoletta A4-kokoisina. Kameran rajoitukset on tunnettava vasta sitä suurempia kuvia tulostaessa.
Mitä dpi tarkoittaa kuvia tulostettaessa?
Kuvia tulostettaessa käytetään käsitettä dpi.
Se tarkoittaa pisteitä tuumaa kohti paperille tulostettuna. Mitä lähempää tulostetta katsotaan, sitä enemmän yksityiskohtia silmin on nähtävissä ja sitä suurempi dpi-lukema tarvitaan.
Tavallisesti käytetään noin neljää eri dpi-tarkkuutta.
300 dpi:n tulostuslaatu on erittäin hyvä, 200 dpi:n laatu on hyvä ja 100 dpi:n tuloste on kelvollinen, mutta se ei enää riitä korkealaatuisten kuvien tulostamiseen.
Lisäksi käytettävissä ovat myös yli 300 dpi:n tarkkuudet, joita käytetään esimerkiksi painettujen lehtien kuvissa. Esimerkiksi Digikuva-lehteen painetuissa kuvissa käytetään 305 dpi:n tarkkuutta.
> Lue myös: Ovatko dpi ja ppi sama asia?

Tulostimia katsotaan yleensä olevan kolmea eri tyyppiä. Lasertulostimen lisäksi on olemassa kaksi erilaista mustetulostintyyppiä. Toisentyyppinen mustesuihkutulostin värjää paperin kokonaan ja toinen paperin pinnan.
© ShutterstockMihin tietoa pikseleistä tarvitaan?
Kun valokuvan pikselien määrä on tiedossa, tiedetään myös, kuinka suurena sen voi tulostaa.
Saat valokuvatulosteen koon selville helposti tekemällä yksinkertaisen laskelman tulosteen vaaka- ja pystymitoista.
Tällöin valittu dpi-määrä kerrotaan tulosteen koolla.
Laskeminen sujuu vaivattomimmin käyttämällä tuumia senttimetrien sijaan. Yksi tuuma vastaa suurin piirtein 2,5 senttimetriä.
Seuraavaksi lasketaan: kuvan sivun pituus tuumina kertaa dpi = pikseleiden vähimmäismäärä.
Jos halutaan tulostaa A4-sivu, sivujen pituudet ovat kahdeksan ja 11 tuumaa.
Kun luvut kerrotaan 300 dpi:llä, tuloksena on, että tarvittavan kuvan koko on 2 400 pikseliä kertaa 3 300 pikseliä.
Heikommalla laadulla tulostettaessa on tietysti kerrottava 200 tai 100 dpi:n tarkkuudella 300 dpi:n sijaan.

Omia valokuvia voi tulostuttaa monilla verkkosivustoilla, jotka pystyvät tuottamaan todella suuria tulosteita. Silloinkin on hyvä tietää, mikä on mahdollista.
© ShutterstockEntä jos haluan tulostaa suuren kuvan?
Tässä on esimerkki: Haluat tulostaa julisteen, jonka koko on noin 20 kertaa 28 tuumaa. Senttimetreinä sen koko on 50 kertaa 70.
Photoshopin ja laskelmiemme avulla huomataan, että kameran on kyettävä kuvaamaan 50 megapikselin tarkkuudella.
Ehkä ajattelet nyt, ettei kamerasi tuota läheskään niin paljon megapikseleitä.
Itse asiassa vain harvat kamerat tuottavat niin paljon pikseleitä – ja sellaiset ovat erittäin kalliita.
Tavallisen 20 megapikselin kameran kanssa ei kuitenkaan ole mitään syytä huoleen.
Voit silti tulostaa suuren koon kuvia.
Suuren koon kuvan ei ole pakko olla äärimmäisen tarkka laadultaan.
Mitä kauempaa kuvaa katsellaan, sitä pienempää dpi-tarkkuutta tarvitaan. Ihmissilmä ei kuitenkaan huomaa eroa tarkkuudessa.
Jos esimerkiksi talon julkisivun peittävästä tulosteesta seisotaan 20 metrin päässä, sen kaikkia yksityiskohtia ei voi erottaa.
Siksi suuressa koossa tulostettavan kuvan pikselöityminen ei häiritse silmää.
Aiempaa valokuvaesimerkkiämme soveltaen kuva voidaan tulostaa 7,8 kertaa 5,8 metrin kokoisena, jos dpi-arvoksi asetetaan 10.

Ifolorin, Kuvatehtaan ja Tunnin kuvan kaltaisiin palveluihin voi lähettää netissä suuren määrän kuvia tulostettavaksi, ja muutaman päivän kuluttua ne saapuvat tilaajalle postitse.
© Shutterstock // DigikuvaMiten kuvanlaatu ja etäisyys liittyvät toisiinsa?
Jos kuvaa halutaan tarkastella erittäin läheltä, tarvitaan paljon pisteitä tuumaa kohti eli suuri dpi-arvo.
Nyrkkisäännön mukaan katseluetäisyyden on oltava puolitoista kertaa kuvan halkaisijaa suurempi.
Niinpä A2-kokoinen tulostettu kuva, jonka halkaisija on 72,7 senttimetriä, sopii katsottavaksi 109,1 senttimetrin päästä. Siksi kuvaa kannattaa tarkastella 109 senttimetrin etäisyydeltä.
> Lue myös: Näin paljon pikseleitä A4-tuloste vaatii
