Makrokuva: Joni Niemelä

Joni Niemelä kuvaa mm. muurahaisia. Tämän kuvan hän on ottanut 105 mm:n makro-objektiivilla.

© Joni Niemelä

Asiantuntija opastaa: näin syntyvät makrokuvat muurahaisista

Joni Niemelä kuuluu Pohjolan seuratuimpiin makrokuvaajiin, ja hän löytää luonnosta sen, mitä tavalliset silmät eivät tavoita. Näin syntyvät hänen makrokuvansa muurahaisista.

torstai 28. maaliskuuta 2019 teksti Kristoffer Engbo

Kolmekymppinen Joni Niemelä on huipputason makrokuvaaja, jolla on erinomainen pienten yksityiskohtien taju.

Hän etsii aiheita makrokuviinsa usein kotinsa läheltä Etelä-Pohjanmaalta – pihanurmikolta tai viereisestä metsästä.

Niemelä uppoutuu luonnon mikrokosmokseen. Muurahaisten ohella kihokit, hämähäkit, aamukaste ja kasvien siemenet ovat hänen lempikohteitaan. Hän kertoo: "Minua kiinnostaa muurahaisten yhteisö sekä tapa, jolla ne tekevät yhteistyötä niin tehokkaasti. Jokaisella on oma tehtävänsä, ja roolijako on aina selkeä. Se käy selväksi, kun muurahaisia tarkkailee läheltä jonkin aikaa."

Kevät on Niemelän mukaan parasta aikaa muurahaisten kuvaamiseen.  Ne liikkuvat koleassa hiukan hitaammin, joten valokuvaaja ehtii paremmin mukaan metkuihin. 

Tässä Niemelän makrokuvausvinkkejä.

1. Seuraa ensin kuvattaviasi

Tarkkaile muurahaisyhteisöä jonkin aikaa, jotta opit niiden reitin ja käytöstavat. 

Kokeile sitäkin, miten muurahaiset reagoivat, jos viet kamerasi aivan niiden viereen. 

Muurahaisia kannattaa lähestyä varoen. 

2. Muista liina!

Muurahainen roiskaisee helposti happoa, jos viet käden sen ylle. 

Pidä käsillä liinaa etulinssin puhdistamiseen äläkä häiritse muurahaisia liian pitkään.

Joni Niemelä makrokuva muurahainen

Niemelä ikuisti happoa roiskauttavan muurahaisen 100 millin makro-optiikalla. Makrokuvan syväterävyys on niukka, joten hän otti useita kuvia liikuttaen kameraa hiukan eteen ja taakse. 

© Joni Niemelä

3. Kuvaa sivusuunnasta

Laske optiikka muurahaisten silmien tasolle niin, että kuvaat niitä sivulta etkä ylhäältä. 

Ylhäältä kuvaamalla onnistuu harvoin muissakaan makrokuvissa. 

Joni Niemelä makrokuvaus muurahaiset

Muurahaiset uskaltautuvat kauas pesästä lypsämään kirvojen mesikastetta.

© Joni Niemelä

Lisää makrokuvaajasta uudessa Digikuvassa

Digikuvan numerossa 6/2019 on haastateltavana Joni Niemelä. 

Hän kertoo kuvaustekniikoistaan ja eräästä erityisen merkittävästä kuvasta sekä sen synnystä.

Jutussamme ja Joni Niemelän kotisivuilla on lisää hänen huikeita makrokuviaan.

Tilaajana pääset lukemaan koko haastattelun älypuhelimella tai tabletilla vaikka heti Wype-sovellusta käyttäen

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!