Kameran kauko-ohjaukselle voi olla tarvetta sekä kokeneilla valokuvaharrastajilla että aloittelijoilla. Se voi olla kätevää esimerkiksi iltakuvauksessa pitkillä valotusajoilla, jolloin halutaan välttää tärinää, tai kuvattaessa eläimiä, joiden lähelle on vaikea päästä. Kamera voi myös olla sellaisessa kulmassa, että laukaisinta on vaikea painaa.
Kameranvalmistajat ovat myös tietoisia näistä tarpeista. Useimmissa uusissa kameroissa on sisäisenäa kehittyneitä wi-fi-toimintoja, joiden avulla voit kauko-ohjata kameraa ilmaisella älypuhelimen sovelluksella aivan samalla tavalla kuin droonin kameraa.
Kameran merkistä ja mallista riippuen käytössäsi on eri vaihtoehtoja, mutta voit yleensä säätää useimpia asetuksia, jotka vaikuttavat esimerkiksi valotukseen ja tarkennukseen. Alla näet, mitä kaikkea voit yleensä ohjata puhelimella, kun se on yhdistetty kameraan langattomasti.
>Lue myös: Hyviä syitä käyttää kaukolaukaisinta

Älypuhelimen sovelluksella voi tehdä muutakin kuin vain ottaa kuvia kaukaa. Sillä voi myös säätää kameraa. Tässä on Panasonic Image App -sovellus. Muilla kameranvalmistajilla on samanlaisia sovelluksia.
© PanasonicVoit määrittää asetukset älypuhelimella
Valitse ohjelma:
Voit valita suoraan puhelimen näytöltä, haluatko kuvata täysin manuaalisesti vai käyttää esimerkiksi aukon tai valotusajan esivalintaohjelmaa.
Tarkenna:
Voit valita sormella osoittamalla tarkalleen, mihin kohtaan kuvan tarkennus osuu. Voit myös määrittää nopeasti, mitä tarkennusmenetelmää haluat käyttää, kuten seurantatarkennusta tai yksittäistä tarkennuspistettä. Joissakin tapauksissa hienosäätöjä voidaan tehdä painikkeilla.
Säädä aukko ja valotusaika:
Näytön painikkeilla voit muuttaa aukkoa tai valotusaikaa niin, ettei kameraan tarvitse tarttua.
Säädä ISO-arvoa ja valkotasapainoa:
Tärkeisiin asetuksiin, kuten ISO-arvoon ja valkotasapainoon, pääsee käsiksi suoraan. Sama koskee esimerkiksi kuvaformaattia, valonmittausta ja valotuksen korjausta.
Ota kuvia:
Paina painiketta, jonka nimi on esimerkiksi Capture. Painikkeessa voi olla myös kamerakuvake. Usein käytettävissä on myös videokuvauspainike.
Tarkista tallenteet:
Kameran muistikortille tallennettuja kuvia voi katsella heti. Voit siis helposti tarkistaa näytöltä, ovatko kuvat juuri sellaisia kuin pitäisikin. Voit myös siirtää kuvat langattomasti puhelimeesi, jos haluat jakaa ne nopeasti esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa.

Hähnelin Captur Remote Timer Kit on langaton kaukolaukaisin, joka on saatavana noin 110 eurolla.
© HähnelKauko-ohjaa kameraa pitkillä etäisyyksillä
Kameran ja puhelimen välisen yhteyden säilyttäminen on vaikeaa, jos kameraa halutaan ohjata yli 5–10 metrin etäisyydeltä. Yhteyden katketessa kameran kauko-ohjaus ei ole mahdollista. Voit ratkaista ongelman toisella tavalla.
Voit nimittäin ostaa kaukolaukaisinsetin, joka sisältää lähettimen ja vastaanottimen. Se toimii älypuhelimesta riippumatta, ja monien kaukolaukaisimien kantama yltää 50–100 metriin. Se on täydellinen ratkaisu vaikkapa silloin, kun olet asettanut kameran ketunpesän viereen ja haluat kuvata ketunpentuja häiritsemättä niitä.
Vastaanotin asetetaan kameran salamakenkään ja liitetään kameraan johdolla. Lähetin on valokuvaajalla, ja kuvattaessa käytettävän toiminnon voi määrittää. Kaukolaukaisimet ovat merkkikohtaisia, joten valitse sellainen käytössä olevan kameran mukaan. Niitä on saatavilla eri hintaluokissa muutamasta kymmenestä eurosta alkaen.
Samoja kauko-ohjaimia voi yleensä käyttää myös timelapse-videoiden ottamiseen.
>Lue myös: Timelapse-videon luominen