Savusta voi saada upeita, abstrakteja valokuvia. Tässä sukellamme kutkuttavan arvaamattomien kuvioiden maailmaan, kun sytytämme suitsukkeen, kameran ja ulkoisen salaman.
Sisältökatsaus
Kun sää on surkea, tai ulkona on jo pimeää, voi kameran silti kaivaa esiin ja ottaa kiinnostavia kuvia sisätiloissa. Yksi helposti kotona yksin kuvattavista aiheista on savu, ja pienellä kärsivällisyydellä pienestä savupatsaasta voi saada upeita abstrakteja kohteita. Kiehtovat muodot voidaan nimittäin vangita kuviksi, jotka pienellä kuvankäsittelyllä muuttuvat esimerkiksi sisustustauluiksi.
Savun kuvaaminen vaatii yhtä jos toista sekä kuvaajalta että välineiltä. Kuvat syntyvät lyhyen suljinajan, tarkan valon annostelun ja huolellisen tarkennuksen yhteispelistä, jossa kaikki osat ovat jatkuvassa muutoksessa ja niiden on silti onnistuttava. Liikkuvasta kohteesta ei nimittäin saa tulla silkkaa suttua. Tässäkin hyvät välineet ovat puoli voittoa.
Makro-objektiivi ja tehokas salamalaite ovat eduksi, mutta periaatteessa mikä tahansa kamera käy, kunhan siinä vain voidaan käyttää salamalaitetta. Studiosalama olisi vielä parempi, koska valoa voisi säädellä vieläkin tarkemmin. Tässä projektissa käytämme kuitenkin salamalaitetta.
Lopputulos ei kuitenkaan riipu vain kuvauksesta. Hienoimmat kuvat syntyvät kuvankäsittelyssä. Kontrasti on saatava hyväksi ja kohinaa on vaimennettava. Myös väreillä voidaan leikkiä, ja kuvan voi kääntää negatiiviksi, mistä voi syntyä hieno vaikutelma.
Kytevä suitsuketikku savuttaa näkyvästi ja palaa pitkään. Voit tuulettaa kunnolla lopuksi, muttet kuvauksen aikana, koska ilmavirta hajottaisi savun.
Näitä tarvitset
6 askelta maaliin
Aseta suitsuketikku pidikkeessään pienelle pöydälle, joka seisoo mustaa taustaa vasten. Suitsuketikkuja ja pidikkeitä saa esimerkiksi luontaistuotekaupoista. Rasian suitsuketikkuja ja pidikkeen voi ostaa muutamilla euroilla.
Kiinnitä kamera jalustaan ja sijoita se puolen metrin etäisyydelle suitsukkeesta. Yhdistä sitten johto salamalaitteeseen, ellet käytä sitä langattomasti suoraan kamerasta. Jos kamerassa itsessään on salama, voidaan sillä joissakin malleissa laukaista salamalaite, joka valaisee suitsuketikkua sivulta päin. Valo ei saa osua taustaan. Huoneessa pitäisi olla vähän valoa, kun kuvaat, jotta voit tarkentaa savukiehkuraan.
1. Käytä matalaa ISO-arvoa välttääksesi kohinaa. Valitse suhteellisen lyhyt suljinaika ja melko pieni aukko. Näin saadaan hieman suurempi syväterävyys lyhyeltä kuvausetäisyydeltä, jolloin savulla on tilaa levitä hieman ilman, että se sumentuu. Kuvasimme käsisäädöillä 1/180 sekuntia, F11 ja ISO 400.
2. Kaupassa pyysimme suitsuketikkuja, jotka savuavat mahdollisimman paljon ja joissa on hillitty tuoksu. Sytytä suitsuke tulitikulla, ja kun se palaa kunnolla, puhalla liekki sammuksiin, jolloin suitsuke hehkuu ja savuaa. Huomaa, että tuhka putoaa ajan myötä. Suitsuketikut palavat yleensä 20–30 minuuttia.
3. Tarkenna käsin. Se on vaikeaa, mutta tarkennuksen on oltava aivan tarkka. Sumea kohde ei saa vaikuttaa epätarkalta. Tarkenna savupatsaan ääriviivaan, joka näkyy selvästi mustaa taustaa varten. Savukiehkura on jatkuvassa liikkeessä, joten epätarkkoja otoksia ei voi välttää. Siksi tarvitaan hiukan kärsivällisyyttä.
4. Valotuksen on oltava kohdallaan, ettei savun yksityiskohtia menetetä ja musta tausta pysyy kuvankäsittelyssä mustana. Käytä salamakorjausta säätääksesi valon määrän tarkasti. Silloin voit keskittyä täysin itse kuvaamiseen. Olemme tässä käyttäneet valotuksen korjauksena +2, jotta valo olisi voimakkaampaa.
5. Kuvista tulee tylsiä, jos savu vain nousee suoraan ylös. Työnnä siksi teelusikka vasemmalla kädellä savukiehkuraan rikkoaksesi sitä ja tehdäksesi kauniita muotoja, jotka kiemurtelevat kuvassa. Teelusikan kaareva muoto sopii tähän hyvin. Se helpottaa myös tarkennuksen oikeellisuuden tarkistamista.
6. Kuvasta tarvitsee poistaa vielä mahdolliset pölyhiukkaset esim. Photoshopin Camera Raw -suotimessa Poista-toiminnolla. Muokkaa savua ja taustaa Asetukset-paneelissa säätimillä Vaaleat, Varjot, Valkoiset ja Mustat, ja rajaa kuvaa halutessasi. Valitse Avaa, ja tallenna kuva Photoshopissa tai lisää siihen efektejä.










