Huoneiden ja keittiöiden valaistus ei aina ole paras valokuvausta ajatellen.
Tämä näkyy erityisen selvästi, kun kokoonnumme perheen kanssa talvikuukausina syntymäpäivien ja juhlien viettoon enimmäkseen sisätiloissa.
Kuvissa on usein oranssia tai keltaista hehkua, jota voi olla vaikea välttää kuvaamisen aikana.
Esittelemme suosikkiratkaisumme ongelmaan.
Hallitse värejä
Monet kuvanmuokkaukseen käytettävistä ohjelmista voivat erottaa kuvan värit useissa eri kanavissa.
Tämä työkalu on muun muassa Lightroomissa, ja voimme käyttää sitä esimerkiksi oranssin ja keltaisen sävyjen poistamiseksi.
Lightroomin HSL-paneelin avulla voi esimerkiksi valita yksittäisten värien kyllästyksen, joka ohjelmassa on nimeltään Saturation, ja poistaa kyseisen värisävyn kuvasta.
Kuvasta saa oranssin ja keltaisen värin helposti pois siirtämällä liukusäädintä vasemmalle.

Jos et halua käyttää liukusäätimiä, voit painaa lukua ja näppäillä numeron –50.
© ShutterstockValkotasapainoa yhdellä napsautuksella
Keltaiset kuvat syntyvät usein tuloksena kuvan väärästä valkotasapainosta. Lightroomissa on työkalu myös sitä varten.
Työkalun nimi on White Balance selector, mikä tarkoittaa valkotasapainon valintaa. Kuvake on pienen pipetin muotoinen ja se löytyy ohjelman oikeasta yläkulmasta.
Kun olet valinnut pipetin, napsauta aluetta, jonka pitäisi olla valkoinen kuvassa, esimerkiksi lautasta, paitaa tai pöytäliinaa.
Lightroom tunnistaa sitten itse valkotasapainon valintasi perusteella.

Valkotasapaino-työkalun saa esiin myös painamalla näppäimistön W-painiketta.
© ShutterstockTyökalu toimii parhaiten, jos olet kuvannut raakamuodossa, koska se säilyttää paljon enemmän tietoa kuvasta.
Valkotasapaino useissa kuvissa yhdellä napsautuksella
Kun olet löytänyt kuvissasi toimivan valkotasapainon, voit siirtää sen helposti toisiin samalla kertaa otettuihin kuviin.
Täytyy vain valita useampia kuvia Lightroomissa, niin oikeaan alakulmaan ilmestyy Sync-painike.
Kun painat sitä, esiin tulee ruutu, josta voit rastittaa White Balance -kohdan. Valitse sitten Synchronize, jolloin säädöt synkronoidaan.
Nyt kaikissa kuvissa on sama valkotasapaino.
>Lue lisää: Lightroom