Sony A6600

Sony A6600:ssa on tukevampi otekahva kuin aiemmassa A6500-huippumallissa.

© Sony

Sonyn uudessa A6600-huippumallissa on yli 40 parannusta

Sonyn uutta peilitöntä A6600-järjestelmäkameraa on edeltäjäänsä nähden päivitetty mm. akun, videokuvausominaisuuksien ja tarkennuksen osalta, joten kuvaaminen on entistä helpompaa.

keskiviikko 28. elokuuta 2019 teksti Kristoffer Engbo

Sony on juuri esitellyt uusimman peilttömän APS-C-koon järjestelmäkameransa eurooppalaistoimittajille.

Sony A6600:ssa on sama hyvä tarkennusjärjestelmä kuin ammattikuvaajille suunnatussa, aiemmin julkistetussa A7R IV -mallissa. Niinpä uutuusmalli pystyy lukitsemaan tarkennuksen niin ihmisen kuin eläimen silmiin sekä valo- että videokuvauksessa.

Jos kuvattava kääntää selkänsä, Sony A6600 lukitsee tarkennuksen muille pään alueille, ja tarkennus toimii nopeammin kuin sarjan aiemmissa malleissa.

Sony A6600 on lainannut paljon A9:ltä

Uutuusmallia on parannettu edeltäjiinsä nähden monin tavoin. Esimerkiksi akunkesto on yli kaksinkertaistunut niin, että yhdellä latauksella saa yli 800 kuvaa.

Ulkoinen mikrofoniliitäntä, viisiakselinen kuvanvakausjärjestelmä, 4K-laatuinen HDR-video ja 180 astetta kääntyvä näyttö kuuluvat toteutuneisiin uudistuksiin.

Sony A6600 ottaa 11 kuvaa sekunnissa täydellä 24 megapikselin resoluutiolla. Kameran prosessori on vastaavan tyyppinen kuin kinokoon A9-huippumallissa, mikä tarkoittaa ripeää suorituskykyä. Myös valikkojärjestelmä on lainattu A9:stä.

Lue myös: Sonyn kameramallit haltuun.

A6600:n hinta on 1 650 euroa.

A6100 on Sonyn järjestelmäkameramalliston uusi pikkuveli

Samassa tilaisuudessa Sony esitteli myös pienemmän, APS-S-kennokoon A6100-mallin. Sen automaattitarkennus on muuten sama kuin A6600:ssa, mutta mutta sen silmätarkennus ei ole käytössä videokuvauksessa.

Sony A6100:n näyttö kääntyy osoittamaan eteenpäin.

© Sony A6100

Prosessori on sama kuin A6600:ssa, jotenka sarjakuvausnopeus on niinikään 11 kuvaa sekunnissa. Akku on kuitenkin heikompi, ja kuvanvakain puuttuu.

Hinta on 950 euroa. Sekä Sony A6600 että A6100 tulevat myyntiin lokakuussa.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!