Auringonlasku metsässä

Käytä valotusajan esivalintaa tai valotuksen käsisäätöä. Aloita lyhyellä valotusajalla ja pidennä sitä valon vähetessä.

© Shutterstock

Kameran parhaat valotusasetukset auringonlaskuun

Kaunis auringonlasku voi mykistää, mutta näyn tallentaminen kameralla on usein vaikeaa. Kun käytetään erilaisia kamera-asetuksia, mahdollisuudet saada upeita ja oikein valotettuja kuvia kasvavat merkittävästi.

maanantai 30. maaliskuuta 2020 teksti Christian Trant

Onko hienompaa kuvauskohdetta kuin kauniiseen maisemaan laskeva aurinko, kun koko maisema näyttää kylpevän oranssinhehkuisena iltavalossa? Toimituksessa ollaan tällä kannalla, mutta tunnemme omakohtaisesti myös turhautumisen, kun kuva ei vastaakaan mielikuvaa.

Mutta ei syytä huoleen: oikeat kamera-asetukset auttavat loistavaan lopputulokseen. 

Säädä valotus itse

Voi kuulostaa kliseeltä, mutta kaikki auringonlaskut ovat oikeasti erilaisia.

Siksi suosittelemme, että aloitat lyhyellä valotusajalla, esimerkiksi 1/250 sekunti ja pidennä aikaa valon vähetessä. Kun valo muuttuu vähitellen, on hyvä käyttää valotuksen esivalintaa.

Tämä asetus on puoliautomaattinen. Määrität itse valotusajan ja kamera säätää oikean himmenninaukon.

Jos haluat kehittyä vielä paremmaksi maisemakuvaajaksi, saat lisää ohjeita Digikuvan Kehity kuvaajana -kirjasta. Saat kirjan ja kolme Digikuva-lehden numeroa yhteensä vain 13,90 eurolla tilaamalla tästä.
Auringonlasku
© Shutterstock

Saat uskomattomia kuvia, kun kuvaat aina siihen asti, jolloin auronko painuu horisontin taakse. 

Valitse oikea valkotasapaino

Los haluat saada parhaat kuvat auringonlaskusta, kameran valotasapaino kannattaa säätää Päivänvalo-asetukseen. Voit myös säätää asetukseksi 3500–2500 kelviniä. Se toistaa lämpimän valon usein paremmin.

Raakamuodossa kuvaaminen toimii myös erinomaisesti. Tämä on tiedostomuoto, jolla on suurempi dynaaminen alue ja laajempi väriavaruus kuin pakatulla jpeg-muodolla.

Näin otetuissa kuvissa on enemmän sävyjä ja säätömahdollisuudet ovat kuvankäsittelyssä laajemmat.

> Lue myös: 5 hyvää syytä kuvata raakamuodossa

Jpeg- ja raakakuvien ero kuvankäsittelyssä
© Shutterstock

Olet kuvannut upeaa auringonlaskua kauniissa maisemassa, mutta kuvat eivät olekaan kuvassa sellaiset kuin muistat nähneesi. Tässä olisi raakakuvaus auttanut.

Muista valotuksen lukitseminen

Vastavalossa automaattitarkennuksella voi olla vaikeuksia tarkennuksen säätämisessä.

Siksi suosittelemme, että mittaat valotuksen ja painat sitten valotuksen lukituspainiketta. Sitten on löydettävä sopivan kontrastinen alue läheltä pääkohdetta Pidä laukaisin painettuna puoleen väliin ja liikuta kameraa kohteessa ja ota sitten kuvia. Näin saat valotuksen ja värisävyt, jotka vastaavat omaa havaintoasi.

> Lue myös: Näin kuvataan auringonlaskua

Autingonlasku veden äärellä
© Shutterstock

Voit käyttää valotuksen lukitusta silloin, kun automaattitarkennuksella on ongelmia auringonlaskun kuvaamisessa.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!