Tähtitaivas ja Linnunrata

Tähdet ja Linnunrata ovat sikäli kiitollisia kuvattavia, etteivät ne liiku nopeasti.

© Shutterstock

Näin kuvataan taivaan tähtiä

Vuoden mittaan tarjoutuu useita tilaisuuksia tähtien ja muiden taivaanilmiöiden ikuistamiseen. Vastoin yleistä luuloa ei siihen välttämättä tarvita kalliita kuvauslaitteita – valovoimaisella objektiivilla ja kärsivällisyydellä pääsee jo pitkälle.

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Vuoden mittaan tarjoutuu useita tilaisuuksia tähtien ja muiden taivaanilmiöiden ikuistamiseen.

Vaikka astrokuvaus voi aluksi vaikuttaa vaikealta kokonaisuudelta, saa hyvillä nykykameroilla laadukkaita kuvia eri taivaankappaleista.

Tässä viisi vinkkiä, joiden avulla pääset mukavasti jyvälle yötaivaan ikuistamisesta.

1. Seuraa tähtitaivaan tapahtumia verkossa
2. Kuvaa kaukana kaupunkien keskustoista
3. Koeta olla kärsivällinen
4. Pidä objektiivi lämpimänä
5. Harkitse rahallista panostusta astrokuvaukseen

1. Seuraa tähtitaivaan tapahtumia verkossa

Tähtitaivasta voi toki mennä kuvaamaan sen kummemmin valmistautumatta, sillä syksyinen taikka talvinen kirkas yötaivas on lähes aina kiinnostava kuvauskohde.

Internetin avulla saa ennakkotietoa esimerkiksi superkuista, meteoriparvista, revontulista, komeetoista sekä Kuun ja muiden planeettojen sijainnista ja valokuvaamiselle otollisista ajankohdista.

> Täältä löytyy tähtitaivaan ilmiöitä tälle vuodelle.

Vinkkejä yötaivas asrtokuvaus

Kamera voi tallentaa yksityiskohtia, joita silmä ei näe.

© Shutterstock

2. Kuvaa kaukana kaupunkien keskustoista

Jos haluat saada laadukkaita kuvia öisestä tähtitaivaasta, suunnittele ajankohdan lisäksi myös sopiva sijainti, eli mene mahdollisimman kauas kaupunkien valosaasteesta.

Jos et asu maalla, pakkaa kuvauskalusto ja mene sinne, missä kaupungin valot eivät enää hukuta Linnunrataa valosaasteeseen.

Sivusto nimeltä darksitefinder.com kertoo tarkasti, missä päin maailmaa valosaastetta on minkäkin verran.

Vinkkejä yötaivas asrtokuvaus

Hyvä astrokuvaaja valaisee kuvan etualan lampulla, jotta se ei näy kuvassa tummana.

© Shutterstock

3. Koeta olla kärsivällinen

Tähtien ja yleensäkin yötaivaan valokuvaaminen vaatii kärsivällisyyttä. Osittain siksi, että joudut käyttämään melko pitkiä valotusaikoja saadaksesi tarpeeksi valoa kameran kennolle, mutta myös muista syistä.

Opi hyväksymään se, että suunniteltu kuva ei onnistukaan ensimmäisellä kerralla. Ennemmin tai myöhemmin tulee sellainenkin selkeä ilta, jolloin kuva onnistuu.

Lue myös: Näin kuvataan Linnunrataa

Vinkkejä yötaivas asrtokuvaus

Etsi paikka, jossa on puu, kukkula, vanha rakennus tai jokin muu elementti, josta saa mielenkiintoisen etualan yötaivaskuvaan.

© Shutterstock

4. Pidä objektiivi lämpimänä

Kylmänä talvi-iltana tähtitaivasta kuvattaessa kameraan ja objektiivin etulinssiin voi tiivistyä kosteutta pitkän valotuksen aikana. Sitä on kutakuinkin mahdotonta poistaa tai häivyttää kuvankäsittelyn avulla, mutta sitä voidaan ennaltaehkäistä hyvin huokeilla konsteilla.

Objektiivin alle kiinnitetty ladattava tai kertakäyttöinen kädenlämmitin, esimerkikisi Zippo-merkkinen, saattaa auttaa niin, että objektiivi ei kerää huurua kuvauksen aikana ollenkaan.

> Lue lisää tähtien ja meteoriparvien kuvaamisesta.

Vinkkejä yötaivas asrtokuvaus

Luonnon elementtien ottaminen mukaan selkeyttää kuvan mittasuhteita.

© Shutterstock

5. Harkitse rahallista panostusta astrokuvaukseen

Jos aiot hankkia uuden, kamerarungon, kannattaa hankkia malli, jonka prosessori ei tuota paljoa kuvakohinaa suuremmillakaan ISO-herkkyyksillä, koska liika kohina pilaa tähtikuvan.

Kun kohteet ovat himmeitä, valovoimainen laatuobjektiivi on erittäin hyödyllinen. Uusilla kameroilla voi käyttää suuria ISO-herkkyyksiä. Näistä kahdesta objektiivi on tärkeämpi. Valovoiman olisi syytä olla 2,8 tai ainakin 3,5.

Tähdet, galaksit ja planeetat lähettävät Maahan hyvin heikosti valoa, ja juuri siksi on valovoimainen ja muutenkin laadukas objektiivi perusedellytys tähtikuvien onnistumiselle.

> Objektiivin numerot kertovat paljon

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!