Maisemakuvaaja liikkuu Norjan upeilla tuntureilla kuvaamassa sinisen hetken aikaan
© Shutterstock

5 varustetta maisemakuvaajalle

Maisemakuvaajat käyttävät monenlaisia varusteita, joiden avulla saa ikuistettua upeita kuvauskohteita joka säällä. Olemme koonneet tähän viisi tärkeintä varustetta.

lauantai 21. tammikuuta 2023 teksti H. Anderson

Monille taitavilla maisemakuvaajille on yhteistä se, että he ymmärtävät pakata valokuvauslaukun tarkoituksenmukaisesti. 

Siinä ei nimittäin saa olla liian vähän teräviä objektiiveja, suotimia tai muita laatuvarusteita. Samalla on kuitenkin tärkeämpää, että laukusta ei tule liian painava, sillä valokuvaajan on usein kuljettava pitkiäkin matkoja päästäkseen kuvauskohteisiinsa. 

1. Solmi vaelluskengät ja muista sadeviitta

Ensimmäiset varusteet ovat kunnon vaelluskengät tai -saappaat, joiden avulla valokuvaaja onnistuu pääsemään juuri siihen oikeaan paikkaan, josta voi ottaa satumaisen maisemakuvan.

Pitkillä vaelluksilla kannattaa käyttää myös sukkia, jotka estävät rakkojen muodostumisen. 

Lisäksi kannattaa ottaa mukaan sadevaatteet ja -suojat sekä valokuvaajalle että kameralle, sillä monet parhaista maisemakuvista saadaan silloin, kun sää alkaa muuttua uhkaavammaksi. 

mies vaellussaappaissa lähtee pois polulta etsimään kuvauspaikkaa

Jos haluat varmistaa, että seuraavalla kuvausmatkallasi on tarjolla hyviä maisemakuvia, Google Maps -verkkopalvelusta löydät esimerkkejä muiden käyttäjien kuvista alueelta, jonne suunnittelet lähteväsi.

© Shutterstock

Pakkaa mukaan paras optiikka 

Olet ehkä kuullut, että maisemakuvat on aina otettava laajakulmaobjektiiveilla, mutta se on usein yksinkertaistettu totuus.

Voit nimittäin ottaa hyviä kuvia maisemakohteista pidemmälläkin polttovälillä, kunhan olet valmis liikkumaan. 

Usein maisemia kuvattaessa on kuitenkin paljon tärkeämpää se, että mukanasi on kaikkein terävin optiikka. 

Mitä terävämpi objektiivisi on, sitä hauskempaa on tutkia täysosumat myöhemmin, kun palaat kotiin ja esimerkiksi tuot ne muokkausohjelmaasi. 

Kokeile siksi objektiiveja eri aukoilla, esim. F4.0–F13, ja tutki, millä aukolla objektiivi piirtää terävimmin.

> Lue myös Helpoin tapa siirtää kuvat tietokoneelle

Polarisaatiosuodin tasoittaa vettä ja poistaa heijastuksia

Polarisaatiosuodin on erityisen suosittu maisemakuvaajien keskuudessa, koska se rajoittaa valon pääsyä kennolle niin, että se tulee vain yhdestä kulmasta. 

Siitä on monia etuja, se esimerkiksi lisää kuvan värikylläisyyttä ja kontrastia, mikä usein tekee kuvasta mielenkiintoisemman. 

Suotimia on saatavana useilla vahvuuksilla ja kiinnityksillä. Saatavana on myös säädettäviä polarisaatiosuodattimia, joiden avulla voi vähentää kameran kennolle tulevan valon määrää moninkertaisestikin. 

Suotimen avulla saat vesiputouksen tai poreilevan joen pinnan miellyttävän pehmeäksi ja hyvännäköiseksi.

Rannan vieressä oleva vesi tasoittuu pitkällä valotusajalla

Sekä polarisaatio- että ND-suotimet mahdollistavat pidempien valotusaikojen käytön, jolloin vesi ja muut liikkeet tasoittuvat kauniisti. 

© Shutterstock

Matkajalusta antaa vapautta

Useimpien maisemakuvaajien mielestä hyvä jalusta on erittäin tärkeä, ja mitä kevyempi se on, sitä useammin se tulee otettua mukaan.

Siksi on suositeltavaa etsiä jalusta, jonka nimessä esiintyy termi "matka" tai "kevyt", sillä ne ovat usein sopivia jalustoja maisemakuvaukseen. 

Kun valitset jalustan, kannattaa testata se auki taitettuna ennen ostamista. Siten näet esimerkiksi, ovatko jalat liian ohuet ja epävakaat tukemaan varusteitasi. 

> Lue myös Oikean jalustan valinta

Kiikari säästää jalkoja ja parantaa kuvia

Viimeinen kätevä varuste, jonka voit ottaa mukaan seuraavalle maisemamatkalle ulkoilmassa, on hyvä kiikari keskietäisyydelle esimerkiksi 8-kertaisella zoomilla. 

Sen avulla voit nimittäin usein nähdä ja arvioida, kannattaako maamerkkiä valokuvata vai ei. 

Suosittelemme kuitenkin, että hankit kevyen kiikarin, jonka objektiivin halkaisija on vähintään 40 mm. Se varmistaa, että kiikarista on hyötyä myös hämärän laskeutuessa, eikä vain keskellä päivää. 

> Lue myös Osallistu kilpailuun, jossa voit voittaa kätevällä tarkennuksella varustetun kiikarin

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!