Mikään ei harmita valokuvaajaa niin paljon kuin se, että suurella vaivalla otetut kuvat ovat kameran temppuilun takia huonompia kuin ne voisivat olla.
Kuvakennon pintaan tarttuu helposti likahiukkasia, jotka näkyvät rumina täplinä esimerkiksi puhtaan sinisellä taivaalla.
Siksi kamera kannattaa pitää hyvässä kunnossa. Varsinaiset viat korjaa huolto, mutta peruskunnossapidosta voi huolehtia itsekin. Perusasia on se, että kalusto pidetään puhtaana.
Kennon voi puhdistuttaa huollossa, mutta sen voi tehdä itsekin, kun hankkii sopivat välineet ja noudattaa huolellisesti neuvottua menetelmää.
1. Puhdista kuvaenno säännöllisesti
Monessa kamerassa on värinään perustuva kennonpuhdistustoiminto, mutta sen teho ei aina riitä irrottamaan tiukasti kennoon tarttuneita rasvaisia hiukkasia.
Pölytäplät voi tietysti poistaa kuvankäsittelyssä kloonaamalla, mutta se on tavallaan turhaa työtä, jonka voi välttää pitämällä kennon puhtaana.
Lataa akku täyteen ja irrota objektiivi. Valitse valikosta Kennon puhdistus ja Manuaalinen puhdistus.
Nyt peilikameran peili nousee ylös ja paljastaa kuvakennon. Peilittömässä kamerassa tarvitsee vain irrottaa objektiivi.
Aseta kamera selälleen. Käytä vain erityisiä puhdistuspakkauksia. Ota puhdas puhdistinpuikko, lisää pisara pari puhdistusainetta ja vedä sitten puhdistin kennon yli.
2. Puhalla pöly pois peilin pinnalta
Peilikameran peilillä ja mattalasilla oleva lika voi näkyä etsimessä ja olla ärsyttävää, mutta se ei luonnollisestikaan näy kuvissa. Silloin on parasta käyttää puhallinpumppua.
Peilin pinnassa on heijastava kerros, joka voi naarmuuntua helposti, joten varminta on antaa itsepintaisen lian vain olla.
Jos kuitenkin haluat poistaa lian, käytä siihen pehmeää linssiliinaa, henkäise peiliin ja kuivaa hyvin varovasti.
Mattalasi on nykyään yleensä muovia, joten sekin naarmuuntuu helposti. Siksi lian poistamiseen kannattaa käyttää vain puhallinpumppua ja tarvittaessa erittäin pehmeäkarvaista sivellintä.
3. Puhdista painikkeet harjalla
Painikkeiden ja säätökiekkojen rakoihin voi eksyä likaa. Varsinkin pienet hiekanjyvät voivat päästä kameraan, ellei niitä poisteta.
Ensin likaa poistetaan mahdollisimman paljon puhalluspumpulla. Jos likaa jää yhä kiinni, lopun saa poistettua parhaiten käyttämällä jäykkäharjaksista harjaa.
Esimerkiksi hammasharja sopii tarkoitukseen, mutta liian kovakourainen ei kannata olla. Viimeinen irtopöly lähtee parhaiten pehmeällä harjalla, esim. vinyylilevyharjalla.