Nainen odottaa junaa

Kun kuvauskohde on paikallaan, taustalla liikkuvat asiat voivat luoda kuvaan upeita linjoja. Tässä kuvassa niitä muodostaa juna. 

© Shutterstock

Käännä vika hyödyksesi: Korosta kuvauskohdetta liike-epäterävyydellä

Pitkä valotusaika sumentaa otoksia liikkuvia kohteita kuvattaessa. Harjoittelemalla voi kuitenkin oppia hallitsemaan sumeutta ja pitää kuvauskohteen terävänä.

maanantai 13. joulukuuta 2021 teksti Holger Svend Anderson

Pitkät valotusajat ja liike aiheuttavat usein kuvissa epäterävyyttä.

Liikkeen aiheuttaman epäterävyyden vuoksi kuvaa ei kuitenkaan tarvitse heittää roskakoriin. Sen avulla voi nimittäin luoda upean tehosteen, joka kertoo vauhdista samalla, kun kuvauskohde pysyy terävänä. 

Virhelaukauksen voi siis muuttaa täysosumaksi, kun tietää, mitä tekee.

Näin kuvaat liikettä

Ei ole kovin vaikea saada teräviä kuvia liikkuvista ihmisistä ja esineistä. 

Kun esimerkiksi juna, moottoripyörä tai juoksija kulkee ohitse, tarvitsee vain seurata sen liikettä kameralla samalla nopeudella kuin kohde liikkuu, niin kuvista tulee teräviä.

Kohteen sijaan tällöin sumentuu tausta, johon voi muodostua upeita, epäteräviä linjoja. 

Mitä nopeammin liikettä seurataan panoroimalla, sitä sumeampi taustasta tulee.  

Liikkuvien kohteiden kuvaus vaatii hieman harjoittelua, joten mene esimerkiksi vilkkaan tien varteen ja harjoittele seuraamalla kameralla tienkäyttäjiä.

Aloita kuvaamalla hitaampia kulkijoita, kuten kuntoilijoita tai pyöräilijöitä, ja siirry asteittain hitaampiin valotusaikoihin.

Koska tehoste on sitä selkeämpi, mitä enemmän kameralla panoroidaan, kannattaa käyttää jalustaa tärinän välttämiseksi. 

> Lue lisää Näin valitset oikean jalustan

Polkupyöräilijä vauhdissa suihkulähteen edessä

Liikkuvia kohteita kuvattaessa kannattaa käyttää jatkuvaa automaattitarkennusta ja yhtä tarkennuspistettä.

© Shutterstock

Näytä nopeus ollessasi auton kyydissä

Tehostetta voi myös käyttää liike-epäterävyyden luomiseen, kun kuvaaja liikkuu itse vauhdilla.

Kokeile esimerkiksi pitkää valotusaikaa, kun olet seuraavan kerran autossa matkustajana maantiellä. 

Nappiotosten saaminen ohi vilisevästä maisemasta vaatii vain vähän harjoitusta ja vakaata kättä. 

Aloita 1/30 sekunnin valotusajalla ja tarkenna esimerkiksi auton sivupeiliin. Käytä sen jälkeen pidempiä valotusaikoja, kunnes tarkennuksen kohteena oleva piste alkaa täristä.

Jos tärinää esiintyy esimerkiksi 1/4 sekunnin valotusajalla, valitse sen sijaan 1/8 sekunti, niin saat teräviä kuvia.

Usein osa kuvista on teräviä jopa erittäin pitkillä valotusajoilla, minkä vuoksi kuvia kannattaa ottaa paljon.  

Saat mahdollisimman teräviä kuvia, kun tuet kyynärpäät auton oveen.

Useimmissa uusissa kameroissa on sisäinen kuvanvakain, jolla pystyy yleensä saamaan teräviä kuvia käsivaralta jopa 1/10 sekunnin valotusajalla. 

> Lue lisää Näin kamerasi kuvanvakain toimii

Auto nopeassa vauhdissa maantiellä

Liike-epäterävyys tekee liikkuvasta autosta mielenkiintoisemman, koska se näyttää selkeästi kohteen vauhdin. 

© Shutterstock

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!