Katukuvassa graffiti

Yksi tapa saada hyviä katukuvia juttelematta kuvattavien kanssa on etsiä sopiva tausta – ja odottaa ihmisiä kävelemään sen ohitse.

© Shutterstock

Kiinnostavia katukuvia ilman henkilökohtaisia kohtaamisia

Vieraiden ihmisten valokuvaaminen kadulla voi vaatia itsensä voittamista. Onneksi hyviä katuvalokuvia voi saada myös juttelematta ihmisten kanssa.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Katukuvilla voi kertoa jännittäviä tarinoita kaupunkien elämästä ja ihmisistä. 

Vieraiden ihmisten valokuvaaminen voi kuitenkin vaatia itsensä voittamista. 

Jos tämä osa katukuvauksessa tuntuu ylitsepääsemättömältä, on mahdollista kuvata ihmisiä matkan päästä. 

Julkisella paikalla olevia ihmisiä saa kuvata vapaasti, jos on kyse paikasta, johon on vapaa pääsy. Kuvat eivät saa kuitenkaan olla liian intiimejä tai loukkaavia, ja niiden pitää osua tilannekuvien luokkaan. 

Opastamme tässä, miten pystyt ottamaan loistavia katukuvia ottamatta henkilökohtaista kontaktia kuvattaviin ihmisiin.

Ensin tausta, sitten ihmiset

Pitemmän matkan päästä otetut ihmiskuvat ovat harvoin kovin kiinnostavia. Asiaa auttaa kuitenkin kiinnostava tausta, esim. graffitein maalattu seinä. 

Valitse ensin mielenkiintoinen tausta kuvalle ja odota, että sen eteen ilmestyy ihmisiä. Jos otat kuvia jo ennen kuin ihmisiä ehtii kävellä taustan ohi, he luulevat sinun kuvaavan taustaa. 

Valitse paikka, johon paistaa aurinko, niin saat kuviin myös ihmisten varjoja. Näin luodaan illuusio siitä, että ihmiset ovat osa taustan kuvaa.

Katukuvaus

Etsi ensin kiinnostava tausta kuvalle ja odota sitten sopivia ohikulkijoita kuvattavaksi. He todennäköisesti luulevat kuvaajan kuvaavan graffitia eikä niinkään heitä. 

Lue myös: 5 askelta paremmaksi katukuvaajaksi

Kuvakompositiolla on suuri merkitys

Asetu seinän eteen ja pidä kameraa silmän edessä. Huolehdi siitä, että kuvassa näkyy mahdollisimman vähän taivasta ja asfalttia.

Jos kuvassa ei ole ihmisiä, mikään ei vangitse katsetta, ja siksi kuva kannattaa sommitella niin, että siinä näkyy kiinnostavia linjoja, joita katse lähtee seuraamaan.

Jos taas taustana on esim. graffiti, jossa on jo itsessään jopa hyvinkin tunnettu tarina, voi ohi kulkevat ihmiset ikään kuin liittää osaksi tätä tarinaa.

Tätä vaikutelmaa voidaan vahvistaa rajaamalla kuva niin tiukasti, että kaikki ympäröivä jää kuvan ulkopuolelle. 

Katukuvaus

Valokuvaamalla ohikulkijaa – tässä vanhempi mies – voidaan luoda illuusio, että hän kuuluu taustalla olevan graffitikuvan tarinaan. Kuvasommitelma on yksinkertainen mutta toimiva. 


> Kuvasommittelun tärkeimmät lainalaisuudet

Valitse kamerasta jatkuva kuvaus ja tarkennus

Valitse kamerasta jatkuva tarkennus, jos kuviin on tarkoitus tulla liikkuvia ihmisiä. Sen tunnus on yleensä AF-C tai AI Servo. AI viittaa keinoälyyn ja tarkoittaa, että kamera pitää tarkennuksen kohteessa, johon olet jo tarkentanut, esimerkiksi ohikulkijaan.

Valitse kamerasta jatkuva eli sarjakuvaus, jonka avulla mahdollisuudet saada terävä ja onnistunut kuva juuri oikeasta hetkestä kasvavat, kun kuvattavat ovat sopivassa kohtaa taustaan nähden.

Valitse aukko F8, jotta sekä ihmiset että seinä näkyvät tarkkoina.

Lue myös: Objektiivin numerot kertovat paljon

Opi katukuvausta Digikuvasta

Digikuvan numerossa 17/2018 on suuri artikkeli katukuvauksesta – olipa kyseessä ihmisistä tyhjien paikkojen tai tuntemattomien ihmisten kuvaaminen sekä heihin kontaktin luominen.

Nyt saat laadukkaan kevyttoppiksen ja kolme numeroa Digikuvaa yhteishintaan 14,90. Pelkän takin arvo on 75 euroa. Tutustu tarjoukseen täällä.

Digikuvan tilaajana voit lukea lehteä mobiililaitteilla Wype-sovelluksen kautta. Samalla pääset lukemaan Digikuvan kymmenen uusinta numeroa.

Lehtitilaus kannattaa tehdä monesta muustakin syystä. Tilaajalle on tarjolla monipuolista digitaalista sisältöä valokuvauksesta – satoja valokuvausaiheisia videota, testaamillamme kameroilla otettuja kuvia, esiasetettuja säätökokonaisuuksia Lightroomiin ja Photoshopiin jne. Etunurkassa

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!