Voikukkia kedolla. Taustalla näkyy maantietä sumeana.

Kuvassa on vähän syvyysterävyyttä, eli tarkennusalueen terävyys on syvyyssuunnassa vain muutaman millimetrin pituinen, jolloin sekä etuala että tausta toistuvat epäterävinä. 

Syvyysterävyys viidessä minuutissa

Syvyysterävyys voi olla aloittelijalle vaikea käsite, koska siihen liittyy monia muita tekijöitä, kuten himmenninaukon koko. Tässä käsitteen tekninen tausta nopeasti.

tiistai 27. helmikuuta 2018

Lienet kuullut puhuttavan syvyysterävyydestä, englanniksi depth of field. Mutta mitä se tarkoittaa?

Syvyysterävyys on valokuvan yhtenäinen terävä alue syvyyssuunnassa katsottuna. Se sijaitsee tarkennuskohdassa sekä sen taka- ja etupuolella, ja sen pituus taikka suuruus vaihtelee. Jotkut puhuvat myös tarkennusalueesta tai -kentästä. Mitä suurempi se on, sitä enemmän kuvassa on syvyysterävyyttä. 

Joissain kuvissa syvyysterävyys taikka syväterävyys on niukka. Esimerkiksi makrokuvissa sitä voi olla vain pari millimetriä. 

Kauttaaltaan terävissä maisemakuvissa taas kaikki etualalta hamaan horisonttiin asti voi olla täysin terävää – syvyysterävyys on silloin maksimaalinen.

Syvyysterävyys määräytyy kolmen tekijän yhteisvaikutuksena, ja ne ovat himmenninaukko, polttoväli ja tarkennusetäisyys. 

Suuri aukko, pieni syvyysterävyys

Helpoin tapa säätää syvyysterävyyttä on himmenninaukon säätäminen. Se ei vaadi objektiivin vaihtamista eikä kuvaajan tai kuvattavan siirtämistä.

Mitä suuremmalla aukolla kuvataan, sitä enemmän valoa kameran kennolle pääsee – ja sitä vähemmän syvyysterävyyttä kuvaan tulee. Kannattaa samalla muistaa, että mitä suurempi aukko, sitä pienempi luku.

Pienellä aukkoluvulla saadaan siis vähän syvyysterävyyttä ja suurella luvulla paljon. Jos halutaan kuvan taustasta epäterävä, valitaan pieni aukkoluku eli suuri aukko, esim. F2,8. Jos taas taustasta halutaan terävä(mpi), valitaan suurempi aukkoluku eli pienempi aukko F11. 

Himmenninaukon koon ja syvyysterävyyden välistä riippuvuutta havainnollistaa tämä kuva:

Lue lisää  objektiivin aukkoarvoista.

Kokeile aukon esiasetusta

Jos olet vasta aloittelemassa valokuvausharrastusta tai jos muusta syystä olet tottunut kuvaamaan automaattisilla aiheohjelmilla, voit huoletta jatkaa niiden käyttöä mutta samalla kuitenkin itse säätää syväterävyyttä.

Himmenninaukon esiasetuksella, jonka symboli on Av tai A, kuvattaessa säädetään vain aukon kokoa, ja kamera säätää suljinajan aukon mukaan niin, että kuva valottuu oikein. 

Opi lisää valokuvausta Digikuvasta, joka on Pohjoismaiden suurin valokuvausalan aikakauslehti.

Innostavana ja myös opettavaisena harrastelehtenä Digikuva tarjoaa lukijoilleen laajan verkkoympäristön mm. kursseineen, videoineen ja e-kirjoineen, joiden avulla voit syventää harrastustasi. Tee tilaus.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!