Olkihattuinen mies kuvaa ultralaajakulmaobjektiivilla
© Shutterstock

Tämän vuoksi kannattaa hankkia 12–24 mm:n objektiivi

Jos halutun kuvan saamiseen tarvitaan ultralaajakulma, kameralaukkuun kannattaa pakata mukaan 12–24 mm:n objektiivi.

torstai 15. syyskuuta 2022 teksti H. Anderson

Vaikka monet eivät tiedä, mitä termi tarkoittaa, useimmilla meistä on ultralaajakulma taskussa joka päivä. 

Sellainen on nimittäin useimmissa matkapuhelimissa riippumatta siitä, onko kyseessä Apple- vai Android-laite. 

Kinokoon kameroiden suosituimpia ultralaajakulmia on 12–24 mm:n objektiivi. Sen avulla saadaan muun muassa upeita arkkitehtuuri- ja maisemakuvia.

Ennen kuin tutustumme tarkemmin ultralaajakulman mahdollisuuksiin, kerromme, mitä ultralaajakulma oikeastaan tarkoittaa. 

Ultralaajakulma

Kaikki kuvaajat eivät ole aiemmin törmänneet termiin ultralaajakulma tai tiedä, mitä se tarkoittaa. Lyhyesti selitettynä se tarkoittaa objektiiveja, joiden polttoväli kinokoon kameroissa on alle 24 mm.

Siksi on loogista, että APS-C:n kaltaisissa pienemmillä kennoilla varustetuissa kameroissa tarvitaan vielä lyhyempi polttoväli, jotta objektiivia voidaan kutsua ultralaajakulmaksi. 

Esimerkiksi 1"-tyypin kennolla varustetuissa kameroissa polttovälin on oltava alle 9 mm, kun taas APS-C-kennolla polttovälin on oltava alle 16 mm. 

Sen vuoksi 12–24 mm:n kinokoon objektiivi vastaisi APS-C-kennolla varustetussa kamerassa 8–16 mm:n objektiivia, jollainen on saatavana muun muassa Fujifilmin suosittuihin APS-C-kameroihin. 

> Lue myös Hallitse kameroiden kennokoot

Ikuistaa avarat maisemat

Maisemakuvauksessa ultralaajakulma pääsee todellakin oikeuksiinsa. 

Mikään näkymä, luonnonmaisema tai arkkitehtoninen teos ei ole niin suuri, ettei sitä voisi saada mahtumaan yhteen kuvaan. 

Yleensä tämä objektiivityyppi kuitenkin suurentaa kuvan sivujen ja kulmien elementtejä, kun taas kuvan keskellä oleva tausta on pienempi. 

Etualalla on siis myös suuri merkitys, sillä objektiivi suurentaa sitä. Se venyy huomattavasti etenkin, jos kamera käännetään pystyasentoon.

Siksi ultralaajakulmaa käytettäessä on erittäin tärkeää saada kuvaan mielenkiintoinen etuala, sillä se täyttää suuren osan kuvasta. 

Siihen kannattaa sijoittaa esimerkiksi tie, kaiteita, rautatie tai vastaavia johtavia linjoja, jotka muodostavat katsetta ohjaavan elementin etualalle. 

> Lue lisää Tärkeimmät säännöt maisemien sommitteluun

12–24 mm:n laajakulmaobjektiivilla maisema saadaan kuvattua aivan läheltä, jolloin tien muodostama linja ohjaa katsetta

Focus blending -menetelmässä yhdistetään kaksi tai useampi eri tarkennuksilla otettu kuva. Sitä voidaan käyttää myös ultralaajakulmalla otetuissa kuvissa. Tässä etu- ja taka-alalle tarkennetut valokuvat on yhdistetty yhdeksi kuvaksi.

© Shutterstock

Täydellinen ryhmäkuviin

Monet esimerkiksi häitä ja muita tapahtumia kuvaavat valokuvaajat käyttävät usein 12–24 mm:n ultralaajakulmaa. 

Sen avulla kuvaaja voi saada kaikki juhlan osanottajat samaan ryhmäkuvaan, koska esimerkiksi ahtaissa sisätiloissa voi olla vaikeaa käyttää vakiozoomia. 

Kuvan sivuille ei kuitenkaan kannata sijoittaa ihmisiä, sillä 12–18 mm:n polttovälillä objektiivi tuottaa selkeitä vääristymiä. 

Mies pitää kameraa edessään ja ottaa ultralaajakulmalla selfien itsestään ja ryhmästä

Jos ultralaajakulman kääntää kohti kuvaajaa, voi esimerkiksi saada hauskan omakuvan läheisten kanssa, mutta tällöin on otettava huomioon, että objektiivi saa käsivarret näyttämään hyvin pitkiltä.

© Shutterstock

Korostaa muotokuvien ympäristöä 

12–24 mm:n objektiiveilla saa yleensä hyvin teräviä kuvia, sillä ne on suunniteltu maisemakuvien ottamiseen. Niillä voi kuitenkin ottaa myös jännittäviä ja vaikuttavia muotokuvia. 

Ultralaajakulmaobjektiivin avulla voidaan näyttää muotokuvattava ihminen laajemmassa ympäristössään, kuten alla olevassa rullaluistelijan kuvassa. 

Koska objektiivit luovat pisimmillä polttoväleillä niin suuret vääristymät, on usein käytettävä keskisommittelua, jossa pääkohde sijoitetaan kuvan keskelle. Tällöin vääristymä on mahdollisimman pieni. 

Kalansilmäobjektiiveista poiketen 12–24 mm:n objektiiveissa on usein korjattu vääristymiä, joten vaikka ne voivat olla voimakkaita, ne eivät kuitenkaan ole yhtä selkeitä kuin objektiiveissa, joissa korjausta ei ole.

> Lue myös Tärkeää tietoa kalansilmäobjektiivista  

Tässä ultralaajakulmaobjektiivia on käytetty korostamaan ympäristöä, joka ympäröi kuvan pääaihetta eli rullaluistelevaa miestä

Pienellä harjoittelulla voi oppia näkemään nopeasti, milloin kuvassa on käytetty tehokasta laajakulmaobjektiivia, kuten tässä, jossa rullaluistelevan miehen jalat ovat venyneet. 

© Shutterstock

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!