kaksi kirahvia päät toisiaan vasten
© Shutterstock

3 vinkillä parempia mustavalkokuvia

Kuvasta saa usein vähällä vaivalla komeamman mustavalkoisena. Lue lisää ja ota selville, miten voit viedä mustavalkokuvasi aivan uudelle tasolle.

maanantai 25. heinäkuuta 2022 teksti H. Anderson

Vain harvat valokuvauksen tyylit ovat yhtä ajattomia kuin mustavalkokuva, ja joskus voi olla jopa vaikea erottaa, onko kuva otettu vuosi vai 50 vuotta sitten.

Olemme koonneet alle kolme tärkeää vinkkiä, joilla saat parempia mustavalkokuvia.

1. Korosta kontrasteja

Valoisat ja varjoisat alueet tekevät kuvasta mielenkiintoisemman, joten varmista, että kuvauskohteessa on sekä valoa että varjoja.

Maisemakuvia ottaessa voit löytää usein varjoja, jotka lisäävät kuvaan luonnetta ja syvyyttä. Etsi esimerkiksi pimeä kohta kauniin kivisillan alla, metsän synkkyys puiden keskellä tai jotain aivan muuta, jota voit käyttää sommittelussa. 

Kokeile käyttää yhtenäistä valkoista taustaa mallin korostamiseen, jos hänellä on esimerkiksi tummat hiukset ja mustia vaatteita, kun valitset taustan vaikkapa makro- tai muotokuvauksessa. 

Jos taas mallisi on vaaleahiuksinen, kannattaa käyttää tummaa taustaa, jotta vaaleat hiukset eivät häviä valkoiseen taustaan.

Naisia rivissä muotokuvassa

Varsinkin pitkät vaaleat hiukset erottuvat selkeästi mustalta taustalta. 

© Shutterstock

2. Käytä valovoimaista objektiivia

Pääkohdetta voi olla haastavaa saada erottumaan taustasta, kun värit jätetään pois, mutta kokeile silloin objektiivia, jonka suurin aukko on F1.4–F2.8. 

Suuret himmenninaukot sumentavat taustaa, ja erityisesti muotokuvauksessa aihe nousee paremmin esiin, kun malli erottuu selkeämmin. 

Valovoimaisia objektiiveja käytettäessä kannattaa hyödyntää oikeaa tarkennusmenetelmää.

Esimerkiksi muotokuvauksessa on tärkeää ottaa käyttöön silmäntunnistus, jos kamerassa on sellainen toiminto, sillä silloin voit olla varma, että tarkennus osuu juuri haluttuun kohtaan eli lähimpään silmään. 

> Lue myös 3 vinkkiä terävämpiin kuviin automaattitarkennuksella

Koira katsoo ylös kirkkaalla taustalla

Valovoimaisella objektiivilla sai kuvan australialaisesta paimenkoirasta niin, että taustan valo sumentui kauniisti. 

© Shutterstock

3. Korosta yksityiskohtia ja tekstuureja kuvankäsittelyllä

Jos tallennat kuvat raakamuodossa, ne voivat usein näyttää latteilta ja sävyttömiltä, kun tuot ne kuvankäsittelyohjelmaan. 

Jpg-kuvat näyttävät yleensä paremmilta, mutta sävyjä ja tekstuureja voidaan usein korostaa vielä enemmän Lightroomin kaltaisissa ohjelmissa. Voit esimerkiksi säätää Dehaze- ja Texture-liukusäätimiä Presence-paneelissa sekä Detail-paneelin Sharpening-liukusäädintä.  

Kokeile kuvankäsittelyohjelman liukusäätimiä, sillä mustavalkokuvia voi usein muokata paljon enemmän kuin värikuvia.

Kokeile esimerkiksi arvoja +50 Texture-säätimellä ja +25 Dehaze-säätimellä, niin huomaat, miten suuri merkitys säädöillä on kuvaasi. 

Jos kuvassa on paljon kohinaa, sen muuntaminen mustavalkoiseksi voi olla myös hyvä vaihtoehto, sillä kohina ei erotu yhtä selkeästi, kun värit poistetaan. 

> Lue myös 4 salaista vinkkiä Lightroomiin

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!