Mökki tunturilla illan sinisessä valossa
© Shutterstock

Opi tuntemaan sinisen hetken vaiheet

Yön ja päivän välinen aika, sininen hetki, luo kaunista ja herkkää valoa taivaalle kolmessa eri vaiheessa. Tässä artikkelissa kerromme sinisen hetken eri vaiheista.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2022 teksti H. Anderson

Sininen hetki on monien maisemakuvaajien mielestä paras aika kuvata, sillä taivaan siniset sävyt lisäävät tunnelmaa ja luovat kylläisiä värejä. 

Vaikka useimmat tietävätkin, että sininen hetki on pelkkää hetkeä pidempi aika, kaikki eivät tiedä siinä olevan erilaisia vaiheita. Tässä artikkelissa tarkastelemme näitä vaiheita lähemmin. 

Sinisen hetken ja sen yksittäisten vaiheiden pituus vaihtelee vuodenajan mukaan ja ne jakautuvat kolmeen hämärän vaiheeseen. 

1. Astronominen hämärä

Kun yö on vasta alkanut tai melkein lopussa, alkaa tähtikuvaukseen erityisen hyvin sopiva astronominen hämärä. 

Tämä sinisen hetken vaihe alkaa, kun aurinko on 18–12 astetta horisontin alapuolella. Koska valoa on vähän, valotusajan on oltava pitkä, jotta kuviin saadaan riittävästi valoa. 

Jos haluat kuvata veitsenteräviä tähtikuvia, voit laskea esimerkiksi Photopills-sovelluksen avulla tarkasti, miten pitkän valotusajan voit enintään valita. 

> Lue lisää Parhaat kamera-asetukset tähtikuvaukseen

Tähtitaivas Tyynenmeren yllä

Pitkän valoisan yön aikana voit ikuistaa tämänkaltaisia herkullisia maisemia, joissa aurinko näkyy edelleen horisontissa samaan aikaan taivaalla syttyvien tähtien kanssa. 

© Shutterstock

2. Nauttinen hämärä 

Kun aurinko on 12–6 astetta horisontin alapuolella, alkaa sinisen hetken seuraava vaihe, jossa nauttinen hämärä tulee astronomisen hämärän tilalle.

Nauttinen hämärä on saanut nimensä merenkulusta, koska sen aikana voi navigoida horisontin perusteella myös kuuttomina öinä.

Valo on usein riittävän voimakas käsivaralta kuvaamiseen, mutta automaattitarkennukselle tilanne on yleensä haastava, jos käytetään objektiiveja, joiden suurin aukko on suhteellisen pieni, F4,0 tai suurempi. 

Kalastaja purjehtii veneellä verkkoineen

Voimakkaat siniset sävyt voivat lähes luoda mustavalkoisen ulkoasun, kuten tässä kuvassa, mikä yksinkertaistaa kuvan ilmettä ja tekee siitä vahvemman. 

© Shutterstock

3. Porvarillinen hämärä

Viimeisenä muttei vähäisimpänä on porvarillinen hämärä, jonka aikana on eniten valoa valokuvien ottamiseen. 

Porvarillinen hämärä -nimitys on peräisin siitä, että useimmat ulkotyöt ovat mahdollisia ilman keinotekoista valoa. 

Sinisen hetken tässä osassa aurinko on lähinnä horisonttia, ja sen hehkun taivaalla voi ikuistaa. 

Sekä auringonnousussa että auringonlaskussa voidaan ottaa upeita kuvia tänä aikana, kun aurinko on 6–0 astetta horisontin alapuolella. 

> Lue lisää:Näin kuvaat auringonlaskun

Uusi lehti, jossa on suuri opas

Lue lisää vuorokauden kaikista valoisista tunneista ja niiden kuvaamisesta Digikuvan numerossa 10/2022 olevasta oppaasta. 

Saat vinkkejä ja neuvoja esimerkiksi valkotasapainon säätämiseen valon mukaan ja valon ja varjon kuvaamiseen.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!