Aloittelijalle tähtitaivas voi näyttäytyä saavuttamattomana kuvauskohteena: täytyy mennä ulos yöllä, ajaa pois kaupungista ja löytää valosaasteeton kuvauspaikka sekä seisoskella ja kävellä pimeässä kameraa säätäen.
Mutta tuomme asiaan helpotusta tekemällämme muistilistalla kamera-asetuksista, jotka muodostavat parhaan lähtökohdan hyville tähtikuville.
On hyvä käyttää vähintään 24 mm:n laajakulmaobjektiivia, koska silloin saadaan suuri osa taivaasta ja vähän etualaakin kuvaan.
Lisäksi kamerajalusta on välttämätön, koska tarvitaan pitkiä valotusaikoja.
> Lue myös: Tähtitieteellisiä ilmiöitä kuvattavaksi vuonna 2021
Tallenna raakakuvatiedostoja
Tähtikuvat vaativat kuvankäsittelyä, jotta ne todella pääsisivät oikeuksiinsa. Siksi kannattaa aina ottaa kuvat raakana, jotta kuvadataa olisi käytettävissä mahdollisimman paljon.

Raakakuvien valkotasapainoa ja monia muita ominaisuuksia voidaan käsitellä menettämättä kuvanlaatua.
© ShutterstockValitse suuri aukko: F1,4–F2,8
Tähtikuvauksessa kertyy kuvakennolle valoa hitaasti verrattuna päivänvalossa kuvaamiseen. Jotta sitä kertyisi riittävästi, tarvitaan suuri himmenninaukko, jotta ISO-herkkyyttä ai tarvitse nostaa liikaa ja näin aiheuttaa liikaa kuvakohinaa. Käytä siis valovoimaista objektiivia, jonka suurin aukko on esim. F1,8 tai F2,8.
Jos haluat kuvan etualalle jonkin kiinnostavan elementin, esim. rakennuksen, on F2,8 on parempi näistä kahdesta aukkoarvosta, koska se yhtäältä päästää paljon valoa mutta toisaalta muodostaa enemmän syvyysterävyyttä kuin vielä suurempi aukko.
Kuvaa 5–20 sekunnin valotusajoilla
Suljinajan kanssa joutuu tasapainoilemaan, koska sen on yhtäältä oltava riittävän pitkä, jotta kennolle pääsee riittävästi valoa, mutta toisaalta se ei saa olla liian pitkä.
Tämä johtuu siitä, että maapallo pyörii, ja liike muodostaa kuviin tähtikierteitä tai eivät ainakaan toistu terävinä, jos suljinaika on ollut liian pitkä.
Jos valokuvista ei tarvitse tehdä suuria julisteita, voit käyttää 20–25 sekunnin aikaa ja saada tähdet toistumaan vielä melko terävinä.
Jos tähtiä lähennetään zoomaamalla, voidaan nähdä hyvin lyhyitä tähtikierteitä, mutta ne eivät erotu esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa.
Voit välttää raitojen muodostumisen laskemalla suljinajan maksimipituuden nk. NPF-säännön avulla. Helpoin tapa tarkistaa asia on PhotoPills-sovellus, joka on saatavana sekä iPhonelle että Androidille.
Mene sovellukseen, valitse Spot Stars ja määritä kameramalli, polttoväli ja aukko. Valitse Accurate eli tarkka.
> Lue myös: Näin kuvataan taivaan tähtiä

Jos tähtikuvia on tarkoitus käyttää vain verkkosivuilla tai Instagramissa, on vielä jopa 25 sekunnin valotusaika melko turvallinen.
© ShutterstockValitse ISO-herkkyydeksi 3200–6400
Toisin kuin aukko ja suljinaika, ei ole sääntöä siihen, mitä ISO-arvoa pitäisi käyttää, mutta on selvää, että pieni arvo ei riitä, koska tähtitaivas on heikko valonlähde.
Täysikokoiselle eli kinokoon kameralle riittää yleensä ISO 3200, kun taas pienemmän kennokoon kameralla tarvitaan esim. ISO 6400.
Muista, että suurella ISO-arvolla saa parempaa kuvanlaatua kuin pienellä arvolla (kohinan syntymisen välttämiseksi) ja lisäämällä valoisuutta kuvankäsittelyssä.
Lisävinkki: itselaukaisin
Aseta kamera itselaukaisutilaan, kahden tai kymmenen sekunnin viipeelle, jotta sen pieninkin tärinä vaimenee täysin ennen sulkimen laukeamista.
> Lue myös: Näin tehdään timelapse-video
