Kuu

Kuusta voi saada upeita kuvia käytännöllisesti katsoen kaiken pituisilla objektiiveilla.

© Shutterstock

Ota hienoja kuukuvia

Täysikuu on kiehtova näky, mutta miten Kuusta saa otettua hyviä valokuvia, ja mikä on otollisin ajankohta ikuistaa Kuun maaginen hohde?

torstai 18. huhtikuuta 2019 teksti P. Siersbæk

Kamerasta ja objektiivin polttovälistä riippumatta voit ottaa tunnelmallisia kuvia kuutamosta. Kuun kuvaamisessa on useita niksejä, joilla kuvan saa paremmaksi ja jotka vaikuttavat siihen, miten Kuu näkyy kuvissa.

Jos kohteena on kuitenkin itse planeetta Kuu, kannattaa kuvata teleobjektiiveilla, vähintään 200 mm:n putkilla. Helpoin tapa on säätää valotus käsin. Herkkyydeksi valitaan ISO 100, aukoksi F11 ja valotusajaksi 1/250 sekunti.

Näillä säädöillä saa yleensä näkyviin yksityiskohtia Kuun pinnalta. Joskus kannattaa säätää aukkoa ja valotusaikaa, mutta pääsääntönä on, että ilman jalustaakin saa hyviä kuukuvia.

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Kuun kuvaaminen on otollisinta taivaan ollessa pilvetön. Ohutkin pilviverho vaikuttaa lopputulokseen huomattavasti.

Katuvalojen ja muun valosaasteen vuoksi Kuuta kannattaa kuvata kaukana kaupungeista.

Kuukuvaajan kannattaa myös koettaa virittää kuvauskalustonsa korkealle paikalle, esim. katolle taikka torniin.

> Lue myös: Näin kuvataan kuunpimennys

Pistemittaus tai käsisäädöt

Kun otetaan kuva, jonka alasta Kuu täyttää merkittävän osan, on lopputulos usein kirkkaan valkoinen, puhki palanut pallo mustalla taustalla. Kuuta valaisee aurinko, joten jos Kuun pinnassa halutaan erottuvan yksityiskohtia ja sävyeroja, on syytä käyttää hyvin pitkälle samoja asetuksia kuin päivänvalossa kuvattaessa.

Valotusaika-automatiikan ja valotuksen pistemittauksen yhdistelmällä saadaan usein aikaan hyviä kuvia, koska silloin valo mitataan suoraan Kuun pinnasta. Mittauspisteiden on vain peitettävä koko Kuu.

Toinen vaihtoehto on käyttää käsisäätöjä ja ottaa niin monta koekuvaa, että valotus osuu oikeaan.

>Lue myös: Näin käytetään pistemittausta

Kuu maisema

Kuun maisema.

© Shutterstock

Kuuhun tarkentaminen

Automaattitarkennuskin käy, mutta käsitarkennus on tässä kuitenkin kätevämpi. Kuuta kuvattaessa on myös syytä käyttää kamerajalustaa.

Kuvaa mieluummin esikatselun kuin etsimen kautta. Kun zoomataan lähelle Kuuta, on tarkentaminen käsin helpompaa kuin etsimen läpi katsoessa.

Kuu kiertää Maata, joka pyörii akselinsa ympäri, joten Kuu liikkuu taivaalla kovaa vauhtia. Samaan aikaan myös ilmakehä aiheuttaa väreitä. Telellä kuvattaessa kannattaa monestakin syystä kyttää nopeita suljinaikoja kuten 1/250–1/1000 sekunti.

Lue myös: 5 hyvää syytä kuvata kameran näytön kautta

Kuu polttoväli

Kuu kuvattuna eri polttoväleillä.

Älä anna kuvakohinan häiritä

Aseta ISO-herkkyys 100:aan, jolloin kohinasta ei ole pelkoa. Koska valotusajat pitää pitää lyhyinä, voidaan joutua käyttämään suuria himmenninaukkoja, joilla taas useimmat optiikat ole parhaimmillaan, joten kannattaa himmentää esim. aukkoon F8 ja säätää muut arvot sen mukaan.

Alla kolme lisävinkkiä Kuun kuvaamiseen.

>Lue myös: Kameran ISO-herkkyys

Tarkista Kuun sijainti

Matkapuhelimiin saa monia Kuun sijainnin kertovia ohjelmia, esimerkiksi SkyGuide, joka näyttää, missä Kuu on tiettynä ajankohtana.

Ohjelman tietoja voi käyttää, kun haluaa sovittaa etualan valaistuksen Kuun valoon.

Kuvaa täysikuu

Täysikuun aikaan Kuusta saa mahdollisimman kirkkaan kuvan. Jos haluat kuvaan kraattereita ja muita pinnanmuotoja, kannattaa kuvata puolen kuun aikaan, kun valo tulee sivusta ja paljastaa muodot myös Kuun reunalta.

Kuu vaihtaa väriä ja värin voimakkuutta

Kun Kuu on lähellä horisonttia, sen valo kulkee pitkään maan ilmakehän läpi, mikä tekee Kuun värin upean punertavaksi.

Kuu on kirkkaimmillaan, kun se on mahdollisimman korkealla.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!