Harmaakortti

Harmaakortti on hyvä apuväline oikean valkotasapainon löytämiseen.

© Shutterstock

Mikä on harmaakortti ja miten sitä käytetään?

Harmaakortti auttaa valokuvaajaa määrittämän oikean valotuksen tai oikean värilämpötilan. Kerromme, kuinka sitä käytetään.

perjantai 27. tammikuuta 2017

Jokainen valokuvausharrastaja on joskus ottanut kuvan, joka kellertää tai sinertää. Syynä tällaiseen lopputulokseen on väärä valkotasapainoasetus.

Ihmisen silmät – tai pikemminkin aivot – mukautuvat erilaisista valonlähteistä tulevaan valoon niin, että näemme esim. valkoisen puseron aina valkoisena riippumatta vallitsevan valon väristä.

Kamera ei mukaudu erivärisiin valoihin ihmissilmän lailla vaan pyrkii toistamaan valojen värit silloin, kun kuvataan automaattisella valkotasapainoasetuksella. Valojen eri värilämpötilat kuitenkin hämäävät kameraa, ja siksi varsinkin sekavalossa (esim. päivänvaloa ja keinovaloa samassa kuvassa) otetuissa kuvissa on aina värivirheitä.

Jos kuvat tallennetaan raakatiedostoina, voidaan valkotasapaino korjata jälkikäteen kuvankäsittelyssä, myös silloin kun valkotasapaino vaihtelee saman kuvan eri kohdissa. Koska mustavalkoiset ja harmaat auttavat valokuvaajaa määrittämän oikean valotuksen tai oikean värilämpötilan, kannattaa ottaa avuksi harmaakortti.

> Lue myös: Valkotasapainoasetusten käyttö 

Mikä on harmaakortti?

Harmaakortti on nimensä mukaisesti harmaa kortti.

Väriltään harmaakortti on täysin neutraali, joten sen kuvatiedostoon tuottamat arvot ovat samat punaisessa, vihreässä ja sinisessä värikanavassa. Siksi sillä voidaan neutralisoida valon eri värit.

Harmaakortti on peräisin filmikuvauksen ajalta, jolloin kamera-asetukset tehtiin manuaalisesti, mutta korttia voidaan käyttää myös digikameroiden kanssa. Harmaakortti heijastaa 18 prosenttia valosta.

Harmaakortti ei ole aina harmaa, vaan sen lisäksi käytetään myös mustaa ja valkoista korttia, joilla märitetään oikea sävyntoisto ja valkotasapaino, kun esimerkiksi kopiokuvataan maalaus.  Niillä kerrotaan myös kuvankäsittelyohjelmalle, millainen on puhdas musta ja puhdas valkoinen.

Harmaakorttia käytetään myös mm. muotiteollisuudessa, jossa vaatteiden, korujen ja meikkien värien oikeellisuus on välttämätöntä.

Harmaakortteja voi ostaa valkovausliikkeistäe ja tilata internet-kaupoista, mutta sen voi myös tehdä itse – materiaaliksi tarvitaan vain mattaa, väriltään neutraalin harmaata paperia.

Harmaakortti kuvaustilanteessa

Harmaakortti on helppo tie oikeaan valkotasapainoon, koska se on helppo ottaa kameralaukkuun kuvausretkille. Sitä voidaan käyttää sekä kuvaus- että käsittelytilanteessa.

Pidä korttia kohteen lähellä ja mittaa valo melko läheltä korttia. Niin saat helposti oikean valotuksen. Ota kuva harmaakortista siinä valossa, jossa aiot kuvata. Harmaakortin on syytä täyttää koko kuva-ala. Tarkenna ja varmista, ettei kortin pinnalla ole huippuvalo- eikä varjokohtia vaan tasaista valoa. Kuvan ei tarvitse olla terävä.

Kun kuva otetaan, voidaan valikossa, valkotasapainoasetusten kohdalla, valita kamera käyttämään muistikortille tallentunutta kuvaa valkotasapainon viitekuvana.

Valitse harmaakortista ottamasi kuva ja jatka kuvaamista normaalisti.

Lue myösNäin otetaan muotokuvia studiosalamoilla

Harmaakortti kuvankäsittelyssä

Raakakuvien valkotasapaino voidaan helposti korjata jälkeenpäin.

Avaa kuva raakamuunninohjelmassa. Merkitse kaikki saman kuvaussession kuvat (jos ne on otettu samassa valaistuksessa) ja avaa ne esimerkiksi Elementsissä.

Merkitse ensimmäinen harmaakorttia esittävä kuva ja napsauta komentoa Valitse kaikki eli Select All. Valitse Valkotasapainotyökalu eli White Balance Tool ja napsauta sillä korttia.

Nyt kaikkien merkittyjen kuvien valkotasapaino korjautuu. Tämän jälkeen voit käsitellä kunkin kuvan sen vaatimusten ja makusi mukaan.

Toimitus suosittelee: 100 vinkkiä ja kurssia

Oletko täysin perillä siitä, kuinka valokuvien värisävyjä tai terävyyttä hallitaan kuvankäsittelyssä? Jos et, se voisi olla syytä oppia.

Digikuvalla on mistä tarjota kuvankäsittelyaiheinen kurssikirja nimeltä 100 vinkkiä ja kurssia Photoshopiin, Lightroomiin ja Elementsiin. Kirja on tehty niin, että se sopii hyvin eritasoisille kuvankäsittelijöille aloittelijoista rutinoituneisiin tekijöihin, jotka ottavat kuvansa raakatiedostoina.

Kirjan yksityiskohtaisten, vaihe vaiheelta etenevien ohjeiden avulla onnistut käsittelemään kuvasi uudelle tasolle. Kursseissa käydään läpi eri toiminnot, säätömahdollisuudet ja tehosteet.

> Nyt saat kurssikirjan sekä kolme numeroa Digikuvaa yhteishintaan 14,90. Napsauta linkkiä ja lue lisää.

Digikuva
© Digikuva

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!