Reportaasikuvaus

Valokuvareportaasilla voi mainiosti kertoa vaikkapa katutaiteilijoiden ja -muusikoiden päivästä. Sekä mustavalkoinen että väri toimivat tässä hyvin, mutta kuvaajan on oltava johdonmukainen.

© Shutterstock

Näin kuvataan reportaaseja

Heittämäytymällä reportaasivalokuvaukseen voi virittää punaisen langan tarinankerrontaan ja kokeilla erilaisia tekniikoita. Tässä reportaasikuvaajan vinkit.

tiistai 24. syyskuuta 2019 teksti Poul Siersbæk

Jos rakastat valokuvausta mutta kaipaat uusia haasteita, voi kannattaa kokeilla reportaasikuvausta. Se on tarinan kertomista realistisilla kuvilla mutta aistillisella ja kuvailevalla tavalla.

On monia lahjakkaita kuvajournalisteja, jotka tekevät upeita valokuvareportaaseja niin sodista kuin poliittisista aiheista. Ne voivat inspiroida ja toimia esikuvina, mutta reportaasi voi myös houkutella katsojaansa, vaikka se käsittelisi jokapäiväisiä asioia, kunhan kuvat ja tarina ovat kyllin hyvät.

> Lue myös: 5 virhettä, joihin kokematon hääkuvaaja helposti lankeaa

käsityöläinen työssään

Valokuvareportaasin sisältö voi koostua vaikkapa käsityöläisen tai taiteilijan työn seuraamisesta esimerkiksi päivän tai muutaman tunnin aikana.

© Shutterstock

Kuvareportaaseja voi tehdä mistä tahansa mahdollisesta – käsityöläisen työpäivästä tai jalkapallo-ottelusta sekä kentällä että sen ulkopuolella. Aiheeksi käy vaikkapa ystävän tai sukulaisen tavallinen työpäivä. Olennaista on, että tarinankerronnassa on punainen lanka.

Kuvaajan on oltava kärsivällinen ja aistit auki, valmiina kuvaamaan kaikkea odottamatonta – kärpäsenä seinällä, alusta loppuun.

Tässä reportaasikuvaajan vinkit.

> Lue myös: Katukuvauksen perusteet

Jalkapallo

Jalkapallo on kaikkialla. Vangitse myös hetkiä, kun valmentaja ohjaa pelaajia.

© Shutterstock

1. Käytä aikaa valmisteluihin

Tee itsellesi selväksi, mihin mediaan teet reportaasia ja miksi haluat tehdä sen. Tutustu aiheeseen ja siihen liittyviin sivustoihin, jotta sinulla on käsitys siitä, millaisia kuvia lähdet hakemaan. 

Ota yhteyttä reportaasissa esiintyviin ihmisiin etukäteen, jotta olet varma, että he ovat juonessa mukana. Lupaa lähettää ottamasi kuvat heille sähköpostitse tai esim. Facebookissa jälkeenpäin.

2. Käytä tarkoituksenmukaisia kuvauslaitteita

Kuvaa järjestelmäkameralla ja hyvällä yleisobjektiivilla, esimerkiksi 24–70 mm:n zoomilla, joka APS-C-kamerassa vastaa noin 18–120 mm:ä. 

Näin voit päästä riittävän lähelle kohdetta sekä ottaa muotokuvia ja yleiskuvia reportaasiisi.

> Lue suuri objektiivioppaamme. 

3. Pidä salamalaite mukana

Salama varmistaa sen, että sinulla on tarpeeksi valoa kuvatessasi sisätiloissa. Suuntaa salama vaaleaan kattoon tai seinään. 

Epäsuora valo säilyttää tilanteen tunnelman suoraa valoa paremmin. Voit myös käyttää ikkunoista tulevaa luonnonvaloa.

> Jos haluat tietää enemmän salamalla kuvaamisesta, löydät runsaasti vinkkejä täältä. 

nainen maalaa atelieessaan

Reportaasikuva toimii parhaiten, jos henkilö ei katso kameraan vaan keskittyy vain työhönsä. 

© Shutterstock

4. Luo reportaasiin variaatiota

Ota reportaasiasi varten sekä pysty- että vaakakuvia. Se auttaa luomaan vaihtelua tarinankerrontaan. Hyödynnä erilaisia polttovälejä ja mene lähelle – varsinkin laajakulmalla kuvatessasi.

Ellet hae klassista muotokuvaa, anna henkilön tehdä omat asiansa ilman katsekontaktia.

5. Tee reportaasin kuvista yhtenäinen kokonaisuus

Punaisen langan ylläpitämiseksi reportaasikuvauksessa kannattaa käsitellä kuvat samoilla säädöillä. Esimerkiksi Lightroomissa tämä käy helposti esiasetusten tai kuvaprofiilien avulla.

Tekemiämme Lightroomin esiasetuksia Photoshopin makroja on ladattavissa Etunurkassa tilaajillemme. 

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!