Moottoriurheilu

Seurantatarkennuksen avulla voidaan saada teräviä kuvia liikkuvista kohteista.

© Shutterstock

Teräviä toimintakuvia seurantatarkennuksella

Jatkuvaa automaattitarkennusta käytettäessä kamera pyrkii seuraamaan liikkuvia kohteita sekä pitämään ne tarkenusalueella. Tätä tekniikkaa hyödyntävät mm. lintu- ja urheilukuvaajat.

maanantai 18. helmikuuta 2019 teksti P. Siersbæk

Jatkuvalla automaattitarkennuksella eli seurantatarkennuksella kuvattaessa kamera tarkentaa liikkuviin kohteisiin. 

Perehdymme nyt älykkääseen tarkennukseen, jolla urheilukuvaaja saa teräviä kuvia pelistä ja jolla myös esimerkiksi perheen pienimpien kuvaaminen käy kertatarkennusmenetelmää helpommin.

Seurantatarkennusta merkitään kameroissa yleensä lyhenteillä AF-C ja AI Servo. Tällä tarkennusmenetelmällä kuvattaessa kameran tarkennus seuraa valittua kohdetta, kun laukaisinpainiketta pidetään puoliksi pohjaan painettuna.

Seurantatarkennus aktivoidaan AF-painikkeella tai kameran valikosta.

Tätä menetelmää käytetään liikkuvia kohteita kuvattaessa yleensä samanaikaisesti sarjakuvaustoiminnon kanssa.

> Lue myös: 5 vinkkiä panorointiin nopeissa tilanteissa

polkupyöräily

Seurantatarkennuksen käyttö on välttämätöntä, kun kuvataan kilpapyöräilijöitä panoroimalla.

© Shutterstock

Tarkennuspisteiden määrä vaihtelee

Tarkennuskohta valitaan tarkennuspisteiden sijinnin avulla.

Tarkennuspisteiden määrä vaihtelee kameramallin mukaan esim. yhdeksästä yli 400:aan.

On hyvä, jos tarkennuspisteitä on niin paljon, että ne peittävät lähes koko kuva-alan.

Silloin nopeastikin puolelta toiselle liikkuvaan kohteeseen tarkentaminen helpottuu.

Automaattisia tarkennuspisteitä on monentyyppisiä. Kuva-alan keskellä olevat pisteet ovcat yleensä ristikkäistyyppisiä. Ne tarttuvat kohteeseen tehokkaimmin ja myös hämärässä.

Jos et ole varma, mitkä tarkennuspisteet toimivat tehokkaimmin, on varminta käyttää keskimmäistä pistettä.

Näin käytetään kameran automaattitarkennuspisteitä.

jalkapallo

Tarkennuspisteet voidaan säätää reagoimaan tilanteisiin, joissa liikkuva kohde siirtyy kuva-alan laidasta toiseen, kun tarkennus on aktivoituna.

© Shutterstock

Tarkennuspisteet voivat pelata yhteen

Automaattisia tarkennuspisteitä voidaan ottaa monissa kameroissa käyttöön yksittäin tai ryhmittäin.

Yksi piste sopii liikkumattomiin ja hitaisiin kohteisiin.

Kun tarkennuspisteitä käytetään ryhmittäin, toiminnossa on yksi pääpiste ja sitä ympäröiviä, avustavia pisteitä. Sitä voidaan myös käyttää kohteen seurantaan.

Tätä kutsutaan dynaamiseksi tarkennusryhmäksi ja se sopii mm. lentävän linnun ja jalkapalloilijan kuvaamiseen tilanteissa, joissa kamera voikin yhtäkkiä tarkentaa kuvaajan ja kohteen väliin tuleviin, vääriin kohteisiin. Tätä voidaan säätää tarkennuksen seurannalla ja lukituksella.

Nikoneissa toiminnon nimi on AF-C 3d ja Canoneissa AF-pisteiden laajennus.

Lue myös:  Näin kuvataan lentävä lintu

© Fujifilm

Säädä seurantaherkkyys sopivaksi

Liikkuvien kohteiden nopeus vaihtelee, joten kamera kannattaa säätää kohteen vauhdin mukaan.

Seurantaherkkyydellä tarkoitetaan sitä, kuinka nopeasti automaattitarkennus vaihtaa tarkennuksen uuteen kohteeseen, joka yhtäkkiä ilmaantuu kuva-alalle. Herkkyyttä voidaan joissain kameroissa säätää.

Jos jalkapallokuvaaja ei halua, että automaattitarkennus siirtää yhtäkkia tarkennuksen hänen seuraamastaan pelaajasta toiseen, joka juoksee etualalla kameran eteen, kannattaa seurantaherkkyys säätää hitaalle.

Tämä säätömahdollisuus löytyy kameravalikon tarkennusasetuksista.

Monissa Canonin kameroissa tämä on tehty helpoksi, koska niissä seurantaherkkyydelle on laitettu kuvakkeet kohdetyypin mukaan.

Sopiva tarkennustapa kullekin kohdetyypille

Tässä toimituksemme suositukset muutamille keskeisille liikkuville kuvauskohteille.

Yleisurheilu

  • Tarkennuspisteen valinta eli tarkennustapa: dynaaminen
  • Seurantaherkkyys: keskisuuri

Autot

  • Tarkennuspisteen valinta eli tarkennustapa: alue
  • Seurantaherkkyys: suuri

Lapset

  • Tarkennuspisteen valinta eli tarkennustapa: dynaaminen
  • Seurantaherkkyys: keskisuuri

Polkupyöräily

  • Tarkennuspisteen valinta eli tarkennustapa: yksi piste ja apupisteitä
  • Seurantaherkkyys: suuri

Eläimet

  • Tarkennuspisteen valinta eli tarkennustapa: dynaaminen
  • Seurantaherkkyys: pieni

Lentokoneet

  • Tarkennuspisteen valinta eli tarkennustapa: alue
  • Seurantaherkkyys: keskisuuri

Jalkapallo

  • Tarkennuspisteen valinta eli tarkennustapa: yksi piste ja apupisteitä
  • Seurantaherkkyys: pieni

Tennis

  • Tarkennuspisteen valinta eli tarkennustapa: yksi piste ja apupisteitä
  • Seurantaherkkyys: pieni

Toimitus suosittelee: tyylikäs kameralaukku

Kätevä ja tilava olkalaukku lomalle tai kuvausretkelle on hyvä investointi. Uudessa kameralaukussamme on oma tila tabletille, joten se on helppo ottaa mukaan ja siirtää siihen kuvat kameralta WiFi-yhteyden kautta.

Voit saada laukun ja kolme numeroa Digikuvaa yhteishintaan 14,90. Pelkän laukun arvo on 53,20 euroa. Tutustu tarjoukseen täällä.

© Digikuva

Ehkä sinua kiinnostaa...

Saat jännittävää sisältöä suoraan sähköpostiisi!