Jos olet riittävän rohkea ja sinulla on hieman valokuvaajan taitoja, passikuvien ottaminen itse ei ole kovin vaikeaa.
Tärkeintä on, että kuva täyttää kaikki passikuvaan liittyvät vaatimukset.
Tämän artikkelin ohjeiden avulla varmistat, että saat otettua kaikin puolin onnistuneet passikuvat. Aloitetaan käymällä läpi passikuvia koskevat säännöt.
Mitä passikuvalta vaaditaan?
- Passikuvan taustan on oltava vaalea, eikä kuvassa saa näkyä muuta kuin kasvot.
- Passikuvan on oltava 47 mm korkea ja 36 mm leveä. Pään on oltava 32–36 mm korkea leuan kärjestä päälaelle. Kasvojen on oltava kuvan keskellä.
- Kuvakulma ei saa vaikuttaa kuvan henkilön tunnistamiseen, vaan kuva on otettava suoraan edestä. Valaistuksen on oltava tasainen, jotta kasvoille tai taustalle ei muodostu varjoja.
- Passikuvassa ei saa pitää hattua päässä. Poikkeuksena voivat olla uskonnolliset päähineet.
- Jos henkilö käyttää silmälaseja, ne saa halutessaan pitää kuvassa, kunhan ne eivät ole sävytetyt, eivät aiheuta kuvaan heijastuksia, eivätkä kehykset peitä silmiä. Silmien on oltava auki ja suun on oltava kiinni.
Sääntöihin kannattaa tutustua huolella, ennen kuin ryhtyy napsimaan kuvia. Verkosta löytyvät poliisin passikuvia koskevat vaatimukset.
Passikuvassa kyse on nimittäin nimenomaan sääntöjen mukaisesta tunnistamisen apuvälineestä, ei niinkään tyylikkäästä muotokuvasta.
Käy rauhassa läpi tämä artikkeli sekä poliisin ohjeet, jotta saat otettua täydellisen passikuvan.
TILAA UUTISKIRJE
Me annamme ajattelemisen aihetta joka päivä – suoraan sähköpostiisi.
Passikuvan pitää olla rehellinen
Passikuvan tärkein tehtävä on näyttää siltä, miltä henkilö oikeasti näyttää – myös huonona päivänä.
Ilmeen on oltava neutraali, eli hymyillä ei saa. Hyvä ohje kuvattavalle on kuitenkin ajatella jotain mukavaa asiaa, jolloin kasvot ovat levolliset sen sijaan, että kuvasta tulisi hymyilykiellon takia suorastaan synkkä.
Passikuvaa saa tarvittaessa hieman tarkentaa kuvankäsittelyllä, mutta kuvan aitous ei saa kyseenalaistua mitenkään eikä kasvoja missään nimessä saa retusoida niin, että kuvattavan ulkonäön pienetkään yksityiskohdat muuttuvat.
Tyypillisiä virheitä passikuvassa
Alla on esimerkkejä otoksista, jotka eivät kelpaa passikuvaksi, sekä lopuksi esimerkki vaatimukset täyttävästä passikuvasta.
Opas: Ota itse passikuvat
Vaihe 1: Kuvaa passikuva neutraalia, vaalea taustaa vasten
Paras tausta passikuvan ottamiselle on tyhjä vaalea seinä, joka on hyvin valaistu.
Jos sellaista ei löydy helposti, voit heittää sileän vaalean lakanan oven yli ja kuvata sitä vasten. Ryppyinen lakana ei käy, koska silloin taustaan tulee varjoja.
Vaihe 2: Varmista, että mallin ympärillä on riittävästi tilaa
Toinen vaihe on luultavasti se kohta, jossa useimmat epäonnistuvat yrittäessään ottaa oman tai jonkun toisen passikuvan.
Passikuvassa ei nimittäin saa näkyä mitään häiritseviä elementtejä, vaan siinä on todellakin oltava vain henkilön kasvot.
Kun otat passikuvia, varmista, että kasvojen ympärillä on joka suuntaan runsaasti tyhjää tilaa, eikä sieltä pilkota esimerkiksi ovenkarmeja, taulun kehyksiä tai kirjahyllyn päätyjä.
Kun tyhjää tilaa on riittävästi, voit ottaa kuvan vapaasti ja rajata sitä sitten kuvankäsittelyssä tarpeen mukaan niin, että se täyttää kokovaatimukset.
Vaihe 3: Varmista passikuvaan sopiva valaistus
Kun tausta on passikuvan ottamiseen sopiva, varmista, että valo tulee kasvoille tasaisesti.
Sammuta sellaiset valaisimet, jotka luovat kasvoille varjoja. Esimerkiksi kattolamput voivat synnyttää varjoja silmien seudulle ja nenän alle.
Valaistuksen kannalta ihanteellista olisi kuvata passikuva ulkona pilvisenä mutta valoisana päivänä. Silloin valo jakautuu tasaisesti kasvoille.
Ulkonakin voi tarvittaessa käyttää lisävalona salamaa.
Jos haluat kuvata passikuvan sisätiloissa, kannattaa käyttää ulkoista salamavaloa.
Käännä salamaa niin, että se osoittaa takaviistoon ylöspäin ja valaisee seinän ja katon kameran takana.
Silloin kuvattavan kasvoille tulee tasainen valo, koska valo heijastuu huoneen eri pinnoilta sen sijaan, että se tulisi vain yhdestä kiinteästä lähteestä.
Ota passikuvat suljinajalla 1/200 tai 1/250 s.
Vaihe 4: Passikuvan tulostaminen
Jos otat passikuvat itse, sinun on tulostettava ne ja vietävä hakemus itse poliisiasemalle, missä kuva skannataan.
Voit tulostaa passikuvan itse tai käyttää tulostuspalvelua, kunhan tuloste on laadukas.
Varmista, että tarkkuus on vähintään 300 dpi.
Kuva on tulostettava laadukkaalle valokuvapaperille, eikä kuva kelpaa, jos se on vahingoittunut tai epäselvä.
> Lue myös: Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää, kun tulostat.
Passikuviin tarvittava valokuvausvarustus
Paras objektiivi passikuviin
Passikuvaa ei missään nimessä pidä ottaa minkäänlaisella laajakulmalla, sillä tällaiset objektiivit eivät anna luonnollista kuvaa.
Valitse objektiivi 50:n ja 85 mm:n väliltä, koska nämä polttovälit aiheuttavat mahdollisimman vähän vääristymiä.
> Lue myös: Mikä on muotokuvaobjektiivi?
Valitse passikuviin sopiva aukko
On tärkeää valita passikuvien ottamiseen sopiva aukko, jotta kasvot tallentuvat kokonaisuudessaan tarkkoina.
Syväterävyysalueen on ulotuttava nenänpäästä korviin asti.
Aukon on oltava vähintään F4.0, mutta esimerkiksi F8.0:lla saa suuremman syväterävyysalueen.
Oikea aukko riippuu luonnollisesti valaistusolosuhteista. Säädä valotusaika ja ISO-arvo aukon mukaan.
> Lue myös: Tätä objektiivin aukkoarvot tarkoittavat.
Käytä heijastinta – se auttaa saamaan hyviä passikuvia
Jos sinulla suinkin on mahdollisuus käyttää heijastinta, tee se.
Valokuva-automaattien kuvissa kaikki näyttävät lähinnä rikollisilta, mutta jos passikuvan ottaa itse, valaistusta voi parantaa huomattavasti heijastimen avulla.
Heijastin heijastaa valoa silmiin ja täyttää varjot kokonaan, jolloin tuloksena on kaunis muotokuva eikä mikään poliisin pidätysräpsy.
> Lue myös: Tästä näet, miten teet heijastimen itse lähes ilmaiseksi.
Passikuvan voi ottaa myös kännykällä
Passikuvan voi hyvin ottaa myös älypuhelimella, kunhan kuvaa ei ota liian läheltä, jotta kuvaan ei tule optista vääristymää.
On olemassa erityisiä sovelluksia, jotka auttavat ottamaan nimenomaan passikuvaksi kelpaavia kuvia. Yksi esimerkki tällaisista sovelluksista on Passport Photo.
Minkä kokoinen passikuvan on oltava?
Passikuvan on oltava 36 mm leveä ja 47 mm korkea, ja kasvojen korkeuden on oltava kuvassa 32–36 mm leuankärjestä päälaelle. Kasvojen ympärillä on oltava sopivasti, mutta ei liikaa tilaa.
Tarkat tiedot kuvan koosta ja muista vaatimuksista löytyvät poliisin ohjeesta.
Paljonko passikuvan ottamisella itse voi säästää?
Passikuvien hinta liikkeissä on yleensä jotain kympin kieppeillä, joten yhden passikuvan kohdalla ei ole kyse kovin isosta rahasta.
Jos passikuvat ottaa itse omilla valokuvausvarusteilla tai älypuhelimella, se ei kuitenkaan maksa käytännössä mitään – vain kuvan tulostaminen voi aiheuttaa kustannuksia.
Suurin hyöty passikuvien ottamisesta itse on siinä, että silloin kuvia voi ottaa ihan niin paljon kuin haluaa ja valita niistä sitten lopuksi parhaan, kun taas liikkeessä – saati automaatissa – otettu kuva yleensä on se mikä on, ja jos se ei miellytä, joutuu maksamaan uudesta kuvasta taas lisää.