• Oma sivu
  • Tallennetut artikkelit
    • Kamerat
    Näin valok...

    Näin valokuvaat filmille

    Filmikuvaamisessa on jotakin kiehtovaa. Seuraavassa kerromme kaiken, mitä tarvitsee tietää, voidakseen ryhtyä (taas) kuvaamaan filmille.

    Teksti —
    -
    7. elokuuta 2024
    Filmikamera ja filmirulla

    Filmikameroihin on nykyisin valittavina paljon erilaisia filmityyppejä, ja kehityspalvelujakin on hyvin saatavilla.

    © Shutterstock

    Vinyylilevyjen ja C-kasettien tapaan myös filmikuvaaminen on kokenut viime aikoina uuden tulemisen. Filmille kuvattaessa ei ehkä saa teknisesti täydellisiä, teräviä ja häiriöttömiä kuvia, mutta niissä on usein oma toisenlainen viehätyksensä kuin nykyisin tavallisemmissa digikuvissa.

    Filmikamera onkin kiva lisä digikameran rinnalle. Filmillä kuvien määrä on rajallinen, ja koska tietää jokaisen kuvan maksavan rahaa, filmille tulee yleensä myös kuvattua eri tavoin kuin digitaalisella kameralla toimittaessa.

    Filmikamerassa ei ole näyttöä, jolta voisi pikaisesti tarkistaa, onnistuiko kuva, vaan on odotettava filmin ja kuvien kehittämistä, ennen kuin kuvat pääsee näkemään. Siksi filmikameralla kuvattaessa jokaiseen kuvaan keskittyy yleensä kunnolla ja harkitsee esimerkiksi sommittelua tarkemmin.

    Tässä kerromme, miten pääset alkuun filmikuvaamisessa, ja annamme hyviä neuvoja kaikille riippumatta siitä, onko filmikuvaaminen sinulle jotain aivan uutta vai tuoko se sinulle mieleen muistoja nuoruudesta.

    Sisältökatsaus

    1. Valitse oikea kamera

    Ensin pitää tietysti olla filmikamera. Niitä myydään paljon käytettyinä, ja niitä on paljon erilaisia. Useimmissa käytetään 35-millistä filmiä, jota kutsutaan kinofilmiksi tai filmin formaattikoodin mukaan 135-filmiksi. Siinä kuvat vastaavat täyskennodigikameran kuvaa ja ovat filmillä fyysisesti kooltaan 24 x 36 mm.

    Kuvaamista filmikameralla.

    Filmikameran voi ostaa käytettynä, sillä 35-millistä filmiä käyttäviä kameroita on paljon tarjolla. Kameroita on erityyppisiä, tässä kuvassa on kompaktikamera.

    © Shutterstock

    2. Valitse oikea filmi

    Yleisimmästä filmiformaatista eli 35-millisestä kinofilmistä on tarjolla kahta päätyyppiä: negatiivia, jonka ruuduista kehitetään sitten paperikuvia, sekä positiivia eli diafilmiä, jolla otettuja ruutuja katsellaan sellaisenaan diaprojektorin avulla. Nykyisin molempia filmityyppejä voi kuitenkin myös skannata, joten kuvat saa myös digitaaliseen käyttöön. Negatiivifilmin käyttö on selvästi yleisintä ja suositeltavaa, jos ei sinulla ole käytettävissä vanhaa diaprojektoria.

    Lisäksi pitää valita, haluaako kulloinkin kuvata värifilmille vai mustavalkofilmille. Eri filmityypeissä on myös ominaisuuseroja esimerkiksi kontrastin, värikylläisyyden ja sävyjen osalta.

    35-millinen filmirulla.

    Filmien hinnat vaihtelevat jonkin verran. 35-millisten filmirullien hinnat alkavat noin 15 eurosta.

    Digikamerassa valoherkkyyttä säädetään eri ISO-asetuksilla, mutta filmikuvaamisessa valoherkkyys on filmin ominaisuus, johon ei voi kuvattaessa vaikuttaa. Ostohetkellä on siis valittava, minkä ISO-arvon filmiä haluaa ostaa. Mitä korkeampi ISO-arvo, sitä valoherkempää filmi on, mikä voi tarkoittaa myös sitä rakeisempia kuvia. Heikossa valossa tai nopeita kohteita kuvattaessa voi valita melko korkean ISO-arvon filmiä, esimerkiksi ISO 800, kun taas päivänvalossa kuvattaessa esimerkiksi ISO 200 on usein hyvä.

    Filmillä on yleensä 24 tai 36 ruutua eli kuvapaikkaa. On myös olemassa niin sanottuja puolikinokameroita (half-frame), jotka valottavat aina vain puolet kinofilmin ruudusta kerralla, eli kameralla saa filmistä kaksinkertaisen määrän kuvia, joskin hieman heikompilaatuisina. Yksi esimerkki tällaisista kameroista on Olympus Pen -filmikamera.

    Pitkähiuksinen henkilö ottaa kuvaa filmikameralla rannalla.

    Digikameralla voi saman tien tarkastella ottamiaan kuvia kameran näytöltä, mutta filmikameran kanssa on odotettava, kunnes filmi ja kuvat on kehitetty.

    © Shutterstock

    3. Näin filmikameralla otetaan kuvia

    Filmi on hyvä asettaa kameraan heikosti valaistussa tilassa. Kun kuva on otettu, filmiä pitää siirtää eteenpäin, jotta seuraava kuva valottuu uuteen ruutuun. Filmin siirtäminen voi tapahtua automaattisesti kameran moottorilla tai filmiä voi joutua itse siirtämään pienestä vivusta vääntämällä.

    Filmin asettaminen filmikameraan.

    Filmirulla asetetaan kameran vasemmalle puolelle ja filmin pää vedetään oikealle puolelle ja kiinnitetään ohjaimiin.

    © Shutterstock

    Jotkin kamerat mittaavat valoa ja tekevät asetukset automaattisesti. Monet kamerat myös tunnistavat automaattisesti filmin ISO-arvon, mutta joissain kameroissa se on itse asetettava, jotta valotus onnistuu oikein.

    Jos asetukset eivät säädy automaattisesti, on itse asetettava suljinaika ja aukko kulloistenkin valaistusolosuhteiden mukaisesti. Lähtökohtana voi käyttää niin kutsuttua Sunny 16 -sääntöä.

    4. Näin saat kuvat kehitettyä

    Kun filmin viimeinenkin ruutu on valotettu, filmiä ei enää voi siirtää eteenpäin, vaan se on kelattava takaisin koteloonsa. Siellä se säilyy suojassa valolta, kunnes se kehitetään. Moottoriperäkamerat kelaavat yleensä filmin automaattisesti takaisin, mutta jos ei kamerassa ole moottoria, siitä nostetaan esiin pieni kampi, jonka avulla kelaaminen tapahtuu.

    Sitten filmi poistetaan kamerasta ja viedään kehitettäväksi. Useimmat valokuvausliikkeet ottavat yhä – tai taas – filmejä vastaan kehitettäväksi, mutta asia kannattaa varmistaa verkosta etukäteen. Filmejä voi myös postittaa kehitettäväksi.

    Filmille otettu kuva Välimeren alueen pienestä saaresta.

    Tämä kuva on otettu filmille, ja negatiivi on sitten skannattu.

    © Kristoffer Engbo

    Kehityksen yhteydessä voi yleensä valita, haluaako vain saada filmirullan kehitettyä, jotta voi sitten itse skannata sen, vai haluaako sen saman tien myös digitaalisessa muodossa, sekä haluaako ruuduista myös paperikuvat.

    Hinnat tietysti vaihtelevat liikkeittäin. Yleensä pelkkä filmin kehitys maksaa noin kympin ja sen skannaaminen samalla toisen kympin. Jos kuvat haluaa myös paperisina, joissain liikkeissä siitä tulee vielä noin 10–15 euron könttähinta kun taas joissain liikkeissä paperikuvista maksetaan hieman alle euron hinta kappaleelta.

    Joissain liikkeissä kehitys onnistuu muutamassa tunnissa, mutta joissain siihen voi kulua useita päiviä.

    Negatiivit saa yleensä 4–6 ruudun mittaisina liuskoina, joista kuvat voi myös itse skannata filmiskannerilla digitaaliseen muotoon.