Valokuvaus Poimi vinkit talteen: Suuri opas syyskuviin Syksyllä löytyy valtavasti hienoja kuvauskohteita. Poimi vinkit talteen, kuinka kuvata lumoavia ruskan värejä, metsän siimeksessä lymyäviä sieniä ja siemeniä nakertavia oravia. Kerromme kaiken tarvittavan kauniisiin syyskuviin.
Muotokuvat 5 vinkkiä täydelliseen syysmuotokuvaan Kauniita syksyn värejä alkaa tulla esiin, ja nyt on vuoden upeimman muotokuvan ottamisen aika. Lähde luontoon opettelemaan fiksuja tekniikoita, joilla saat onnistuneita muotokuvia.
Digikuva Pohjolan kuvauksellisimmat linnut: Voittaja! Kuukausia kestäneiden ehdokkuuksien ja lukijaäänestysten jälkeen pohjolan kaikkein valokuvauksellisin lintu on vihdoin valittu. Kisa oli tiukka, mutta voittaja on selvinnyt ja voitto ansaittu.
Luontokuvat Näin kuvataan auringonlaskua Auringonnousu ja -lasku kiinnostavat monia kuvaajia mutta aiheuttavat myös päänvaivaa. Ei ole helppoa vangita värejä ja hallita valoa, ja myös ihanteellisen kuvauspaikan löytäminen voi olla yllättävän vaikeaa.
Mustavalkokuvaus Mustan ja valkoisen sävyjä Mustavalkovalokuvaus on ajaton taiteenlaji, ja nykykameroilla voi taltioida valtavasti eri sävyjä, jotka voi tuoda kuvankäsittelyssä esiin henkeäsalpaavalla tavalla. Tämä opas auttaa valjastamaan kaikki harmaan sävyt käyttöön ja luomaan upeita sommitelmia.
Kännykkäkamerat OHJEET: Näin saat hyviä kuvia jalkapallo-ottelusta puhelimen kameralla Katsomosta ei ole helppoa saada puhelimen kameralla hyviä kuvia jalkapallo-ottelusta. Kun otat kaiken irti kamerasta ja ajattelet oivaltavasti, voit saada onnistuneita otoksia.
Kuvankäsittely DigiKUVAn 16/2024 Kurssit-artikkelien kuvat Täältä voit ladata tämän DigiKUVA-lehden Kurssit-artikkelissa käytetyt kuvat, joita meillä on oikeus jakaa, ja kokeilla kurssien ohjeita itse.
Tähtikuvat Revontulia upeana timelapse-videona Jos kuvaat revontulia, ota mukaan ylimääräinen kamera, jolla voit ottaa hienoksi timelapse-videoksi koottavia ajastettuja kuvia. Tässä näet valokuvaaja Oliver Schwennin tekemän esimerkin.
Luontokuvat 4 valokuvattavaa muuttolintua Syksyn saapuessa muuttolinnut alkavat tähyillä kohti lämpimämpiä seutuja.Kurjet, hanhet ja kottaraiset kerääntyvät muuttaessaan suuriksi parviksi. Kiilamuodostelmassa ohi lentävä parvi on hieno näky.
Kännykkäkamerat Onko tekoäly mennyt jo liian pitkälle? Katso, millaisia kuvia pystyy luomaan puhelimella! Uudella Google Pixel 9 -puhelimella kuviin voi lisätä sinne kuulumattomia kohteita ja muokata kuviaan rankasti. Katso, mitä puhelimella voi tehdä!
Valokuvaus 3 kiinnostavaa valokuvausprojektia syksyn iloksi Vaikka illat pimenevät, sää viilenee ja sateet lisääntyvät, syksyllä ei kannata pakata kameraa pois. Annamme vinkkejä ja ideoita kolmeen syksyiseen valokuvausprojektiin.
Valokuvaus Tiesitkö tätä? Tennispallot ovat kameroiden takia keltaisia Kun väritelevisiolähetyksiä oltiin aloittamassa Britanniassa, nuori David Attenborough huomasi, että valkoiset tennispallot eivät näy kunnolla.
Objektiivit Näihin viiteen aloittelija sortuu laajakulmalla kuvatessaan Laajakulmaobjektiivilla voi saada paljon mukaan kuvaan, mutta se ei vielä tarkoita mielenkiintoista kuvaa. Alla kerromme yleisimmistä aloittelijavirheistä laajakulmaobjektiivien käytössä – ja kuinka niitä voidaan välttää.
Valokuvasovellukset Parhaat ilmaissovellukset filmille valokuvaamiseen Katsastimme, mitä apuja sovelluskaupoissa on filmille valokuvaaville. Katso täältä, mitä puhelinsovelluksia filmille kuvaavan kannattaa käyttää.
Tähtikuvat Elämys valokuvaajalle: Näin saat mahtavia kuvia superkuusta Superkuu näyttää hieman tavallista suuremmalta ja kirkkaammalta kuin tavallinen täysikuu. Lue täältä, miten saat Kuusta parhaita kuvia.
Digikuva Pidä itsestäsi huolta DigiKUVAn uudella verenpainemittarilla Tärkein asia, joka on oltava mukana valokuvausmatkoilla, on hyvä terveys. Uuden verenpainemittarimme avulla voit torjua vakavia, jopa hengenvaarallisia sairauksia jo tänään.
Tilannekuvat Näin pääset hyvin urheilukuvauksen alkuun Kun osaat perusteet, saat toimintakuvia, jotka pysäyttävät nopean liikkeen, mutta näyttävät kohteen liikkeen. Me autamme alkuun ja opastamme, miten saat hyviä urheilukuvia.
Luontokuvat Syksyn kuvausaiheita Syksy tarjoaa paljon kauniita kuvauskohteita, ja tässä esittelemme viisi kiinnostavaa aihetta.
Valokuvaus Katukuvauksen perusteet Näillä vinkeillä opit katukuvausta ja saat kiinnostavampia katukuvia.
Kuvankäsittely DigiKUVAn 15/2024 Kurssit-artikkelien kuvat Täältä voit ladata tämän DigiKUVA-lehden Kurssit-artikkelissa käytetyt kuvat, joita meillä on oikeus jakaa, ja kokeilla kurssien ohjeita itse.
Kuvankäsittely Ashampoo Background Remover Tämän kätevän ohjelman avulla voit vaihtaa kuviesi taustan muutamalla napsautuksella.
Kuvankäsittely Kuvien käsittely helpoksi: Lightroomin Classicin pluginit Lightroomin plugineillä eli lisäosilla/liitännäisillä Lightroomiin saa lisää kuvankäsittelytoimintoja. Mutta mistä pluginit löytää, kun ne on asentanut? Lue täältä!
Luontokuvat Laaja opas: Näin otat makrokuvia puhelimella Näin pääset puhelimen kameralla aivan lähelle kohteita ja saat mahtavia makrokuvia. Ohjeet iPhonelle ja Android-puhelimille.