Tilannekuvat Hyviä urheilukuvia viidellä vinkillä Poikkeavalla sommittelulla ja oikeilla kamera-asetuksilla voi saada hyviä urheilukuvia. Tässä viisi vinkkiä.
Valokuvaus 6 vinkkiä öisiin kaupunkikuviin Nykytekniikan ansiosta valokuvaaminen on entistä helpompaa ilman päivänvaloakin. Lähdimme kaupungin pimeyteen todistaaksemme sen, jatässä ovat vinkkimme.
Valokuvaus Näin kuvataan sinistä hetkeä Auringonlaskun jälkeen ja juuri ennen sen nousua on luonnonvalo omanlaistaan. Siitä käytetään nimitystä sininen hetki, jonka aikana hyvin valmistautunut valokuvaaja voi saada talteen oikeita taideteoksia.
Valokuvaus Kuvajournalistin vinkit reportaasikuvaukseen Haastattelimme palkittua norjalaista kuvajournalistia, John T. Pederseniä ja saimme häneltä vinkejä reportaasikuvaukseen.
Luontokuvat Luontokuvaajan tärkeimpiä varusteita Kun reppuun on pakattu tarpeelliset kuvauslaitteet ja sopivat apuvälineet, kasvaa myös hyvien luontokuvien saamisen todennäköisyys.
Luontokuvat 3 helposti kuvattavaa talvilintua Talvellakin Suomessa on paljon lintuja, joista valpas valokuvaaja saa aikaan paljon unohtumattomia kuvia. Tässä kolme helposti lähestyttävää lajia.
Valokuvaus 3 perusvirhettä, jotka latistavat lintukuvan Nyt me Digikuva toimittajat muistelemme virheitämme, joihin tulimme sortuneeksi aloittaessamme lintukuvausta. Samalla kerromme, miten ne voidaan välttää.
Galleria Maailman parhaat luontokuvat on valittu Lontoon National History Museum jakaa tänäkin vuonna arvostetun Wildlife Photographer of the Year -palkinnon. Tällä kertaa kilpailuun saapui yli 49 000 kuvaa ammatti- ja harrastajakuvaajilta, ja nuorten sarjan voitto tuli Suomeen. Me julkaisemme osan palkituista otoksista.
Luontokuvat 5 luonnonkaunista kuvauspaikkaa Pohjolassa Varsinaan näinä aikoina tuskin kannattaa matkustaa kuvaussafareille Afrikkaan, sillä myös Pohjolan villi luonto tarjoaa paljon kuvattavaa. Tässä pieni läpileikkaus viiteen Pohjoismaahan.
Maisemakuvat 3 vinkkiä revontulten kuvaamiseen Monien valokuvaaja varmasti haaveilee upeiden revontulikuvien saamisesta. Tässä on kolme sinulle kenties uutta vinkkiä, joiden avulla voit saada upeita kuvia taivaan mystisistä valoista.
Luontokuvat Kuinka päästä lähemmäksi pihan lintuja Lintujen seuraaminen on kiinnostavaa, mutta hyvien kuvien saaminen niistä voi olla vaikeaa, koska niiden lähelle ei ole kovin helppoa päästä. Tässä tulee kolme lähestymisvinkkiä.
Maisemakuvat 4 lähestymistapaa maisemakuvaukseen Maisemat ovat suosituimpia kuvauskohteita, mutta liiankin usein maisemakuvista tulee vain kopioita todellisuudesta. Tässä on neljä vinkkiä tavallisuudesta erottuvien maisemakuvien ottamiseen.