Galleria World Press Photo 2014 ratkesi Viime vuoden parhaaksi lehtikuvaksi maailmassa on valittu tanskalaisen Mads Nissenin kuva, jonka aiheena on homoseksuaalien asema Venäjällä.
Peilijärjestelmäkamerat Ensimmäinen kinokoon tähtijärkkäri Nikonin uusi D810A on suunniteltu taivaankappaleista kiinnostuneita kuvaajia silmällä pitäen. Kyseessä on ensimmäinen täyden kennokoon peilijärjestelmäkamera, joka soveltuu erityisesti planeettojen ikuistamiseen. Mutta tähtiin kurkottelu tällä kameralla ei ole halpaa puuhaa.
Tähtikuvat Näin ikuistetaan auringonpimennys Auringonpimennyksen voi kuvata tavallisella harrastajakalustolla, mutta siihen tarvitaan pari valotusvinkkiä.
Kuvankäsittely Lightroom ja Photoshop hallintaan Kuvankäsittelyn avulla otoksistaan saa enemmän irti, mutta valitettavasti Photoshopin ja Lightroomin kaltaisten kuvankäsittelyohjelmien kanssa sinuiksi pääseminen saattaa olla haastavaa. Esittelemme ohjelmien ominaisuuksia ja neuvomme, miten pääset kuvankäsittelyohjelmien herraksi.
Mustavalkokuvaus Raw-koulu OSA 15: Mustavalkoista Jos otat mustavalkoisia jpg-kuvia, et enää saa parasta mahdollista mustavalkomuunnosta. Värit säilyvät, kun tallennat raakatiedostoja. Silloin myös harmaasävyjä voidaan säätää parhaiten.
Kuvausvälineet ja -tarvikkeet Mitä ovat Ultra HD ja 4K? Ultra HD TV:istä ja 4K-kameroista puhutaan sujuvasti tarkasta toistosta innostuneiden parissa. Mutta mitä lyhenteet täsmälleen ottaen tarkoittavat?
Peilijärjestelmäkamerat Canonilta uusi pikseliennätys Canonin tänään esittelemä kinokoon peilijärjestelmäkamera EOS 5DS nostaa kuvakennon resoluution aivan uusille kymmenluvuille. Kameramallista on tehty kaksi versiota.
Photoshop Elements Perusjutut kuntoon Photoshop Elementsillä Kursseissa keskitytään usein yksittäisiin työkaluihin, mutta tällä kertaa kuvaa käsitellään monin keinoin, jolloinka niin värit kontrasti kuin terävyyskin paranevat. Tekniikoita voi käyttää kuvaan kuin kuvaan.
Valokuvakilpailut Kuukauden kuvan otti Tord Andre Oen Tässä on tämänkertaisen Kuukauden kuva -kilpailun voittaja. Katso kuva ja osallistu itsekin kilpailuumme - kenties sinä olet seuraava voittaja!
Peilijärjestelmäkamerat Nikon D7100 Jos hyväksyy pienemmän kuvakoon, jolloin kuvakulma pienenee kertoimella 1,3, kameran suurin kuvausnopeus on seitsemän kuvaa sekunnissa.
Peilijärjestelmäkamerat Järkkärivideon ääni kuntoon Resoluution, automaattitarkennuksen ja ja kuvanvakainten kehitys ovat mahdollistaneet järkkärille ammattitasoisen videokuvan laadun. Ääni on laahannut tässä kehityksessä jäljessä, mutta näillä keinoilla sekin saadaan kuntoon.
Photoshop Lightroom Lightroom ja hakusanat Lightroomissa saa lisättyä kuviin hakusanoja kätevästi, kun tietää niksit.
Pokkarit Sigma dp2 Quattro Nämä testikuvat on otettu kameralla Sigma dp2 Quattro.Yllä olevasta painikkeesta avautuvat tarkat ja suurikokoiset kuvat. Voit myös ladata kuvat itsellesi ja tarkastella niitä esim. Photoshop Elementsillä.
Kuvausvälineet ja -tarvikkeet Microsoft kosiskelee kuvaajia Microsoft uudisti OneDrive-palvelunsa valokuvaosiota. Kuvat voi järjestellä verkkoalbumiin sekä hakea niitä älykkäällä, aihekohtaisella haulla. Myös ulkoasuun on panostettu.
Mustavalkokuvaus Kauniita mustavalkoisia talvikuvia ottamaan Talvi sopii hyvin mustavalkokuvaukseen. Kun kuvataan raakatiedostoja, saadaan parhaat lähtökohdat hyvän sävyalan työstämiseen. Ensin kannattaa opetella muutama kameratyöskentelyä koskeva asia, mutta pian huomaakin, että valkotasapainollakin on väliä.
Valokuvaustekniikka Hyvät kuvat muistetaan Jos haluat, että ottamasi kuvat jäävät ihmisten mieleen, ne kannattaa ottaa ammattikuvaajan keinoin, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Digikuvassa on ammattikuvaajien vinkkejä ja paljon muuta tietoa valokuvauksesta.
Kuvausvälineet ja -tarvikkeet Kätevä työkalupakki ranteeseen Työkalu on hukassa monesti juuri silloin kun sitä eniten tarvitsisi, esimerkiksi kuvausmatkalla. Nyt on keksitty monipuolinen ja näppärä työkalusetti, joka kulkee mukana helposti.
Kamerat Apple ohitti Nikonin Flickrissä Valokuvausharrastajien Flickr-sivustolla on nyt enemmän Applen valmistamilla kameroilla kuin Nikonilla otettuja kuvia. Ykkösenä on Canon.
Tietokoneet Windows 10 on päivittäjille ilmainen Microsoft paikkaa Windows 8 -käyttöjärjestelmänsä epäonnistumista. Uusi Windows 10 esiteltiin pari päivää sitten, ja se on ilmainen Windows 7- ja 8-asiakkaille ensimmäisenä vuonna. Käyttöjärjestelmää on yksinkertaistettu, ja osittain on palattu vanhoihin hyviin ominaisuuksiin.
Objektiivit Sama tele – kaksi versiota Samyang julkaisee uuden 135 mm:n teleobjektiivin kahtena, sekä valo- että videokuvaukseen sopivana versiona. Objektiivi on suunniteltu kinokennon kameroille mutta toimii myös pienempikennoisissa rungoissa. Objektiivi on tehty kymmenelle eri kamerakiinnitykselle.
Tilannekuvat Tilannekuvien ottaminen Näillä neuvoilla saat hyviä kuvia, joissa on toimintaa ja liikettä. Olemme keränneet tänne oppaita toiminnantäyteisten tilannekuvien ottamiseen sekä ohikiitävistä ajoneuvoista että mökkirannassa leikkivistä lapsistakin ja lisäksi myös toimintakameroiden arvosteluja.
Kännykkäkamerat Puhelimien huippuhyvat kamerat Älypuhelimien kamerat ovat kehittyneet pitkin askelin. Monessa niistä on jo optinen kuvanvakain, hybriditarkennus ja vähäkohinainen kenno. Joillakin malleilla voi kuvata myös raakakuvia.
Pokkarit Panasonicilta uusi GF7 Panasonic GF7 -kamera on muotoilultaan edeltäjäänsä GF6:ta kulmikkaampi, ja uusiin ominaisuuksiin kuuluu muun muassa hyödyllinen suodintoiminto.
Photoshop Elements Mv-muunnos Elements 13:lla, osa 2 Toisessa osassa näytämme, miten toimintoa Convert to Black and White käytetään.
Photoshop Elements Mv-muunnos Elements 13:lla, osa 1 Videon 1. osassa esittelemme yksinkertaisen Black & White -toiminnon.
Photoshop Elements Poista kuvasta levoton tausta Vastaamme lukijakysymykseen ja poistamme samalla kuvasta häiritsevän taustan erilaisten merkintätyökalujen avulla.
Kuvankäsittely Raw-koulu, OSA 14: Paikallinen muokkaus Elementsin, Photoshopin ja Lightroomin säädöt vaikuttavat yleensä koko kuvaan, mutta erikoismenetelmillä voidaan esimerkiksi tummentaa taivasta ja lisätä sen sinisyyttä sekä lisätä etualan kirkkautta.
Arkisto Vuoden 2014 suosituimmat artikkelit Nämä olivat Digikuvan sivuston suosituimmat artikkelit vuonna 2014. Katso täältä, mikä on kiinnostanut muita!
Järjestelmäkamerat Pikkujärkkäri selfie-kuville Fujifilmin uudessa X-A2-järjestelmäkamerassa on kokonaan ylöspäin kääntyvä näyttö sekä automaattitarkennus, joka osaa tarkentaa silmiin. Tällä kameralla saa ainakin hyvälaatuisia omakuvia.