Kamerat Tätä kaikkea kameran suuri resoluutio tarkoittaa Valmistajat lisäävät kameroidensa kuvatarkkuutta eli resoluutiota, jotta kuvista tulisi yksityiskohtaisia, mutta järjestelmäkameroiden suuri pikselimäärä tuo myös hankaluuksia. Näistä asioista on syytä olla tietoinen.
Kuvausvälineet ja -tarvikkeet Näin ostat käytettyjä kuvauslaitteita ilman huijausriskiä Voit säästää paljon rahaa ostamalla käytettyjä valokuvauslaitteita. Tässä muutama ohje, joiden avulla vältyt huijaukselta.
Kuvankäsittely Taitavia kuvamanipulaatioita helposti uutuusohjelmalla Luminar 4 -kuvankäsittelyohjelman päivitys helpottaa erilaisten elementtien lisäämistä valokuvien taustalle uskottavasti. Ohjelma hyödyntää tekoälyä.
Luontokuvat Luontokuvaajat selvisivät veitsihyökkäyksestä Joulukuussa 2017 tulivat tanskalaiset valokuvaajat Uri ja Helle Løvevild Golman kansainväliseen mediaan jouduttuaan afrikkalaisella torilla raa'an hyökkäyksen kohteeksi. Kaksi vuotta sen jälkeen Digikuva haastatteli heitä – kun he olivat olivat katsoneet kuolemaa silmästä silmään, rakentaneet elämänsä uudelleen ja suunnitelleet tulevaisuuttaan.
Digikuva Uusi numero: villieläinteema ja lintukuvausmatka Norjaan Digikuvassa nro 5/2020 olemme Norjan erämaissa järjestelmäkameran ja raskaiden teleputkien kanssa kuvaamassa kotkia. Lue kokemuksistamme ja katso ohjeet uusien kuvaustekniikoiden hyödyntämiseen.
Herkkyys Aina ei kannata käyttää Auto-ISOa Auto-ISO on monella tapaa mainio keino saada valaistusoloista riippumatta teräviä kuvia. On kuitenkin tilanteita, joissa sitä ei kannata käyttää. Katso, koska herkkyys kannattaa säätää itse.
Kuvausvälineet ja -tarvikkeet Sopivat välineet arkkitehtuurin kuvaamiseen Arkkitehtuuri on yksi monimutkaisimmista kuvausaiheista, koska se vaatii keskittymistä yksityiskohtiin ja puhtaisiin linjoihin. Käymme nyt läpi kuvauslaitteistoa, jolla rakennusten ikuistaminen onnistuu parhaiten.
Objektiivit Siksi 85-millinen on paras muotokuvaobjektiivi 85-millinen on sopivin objektiivi muotokuvaukseen. Kerromme, miksi sekä mallit että valokuvaajat rakastavat tätä klassista objektiivia.
Videokamerat Näin ladataan omat videot YouTubeen YouTube on kätevä kanava myös kuvausharrastajille saada omat videot muiden nähtäväksi. Tässä palvelun käyttöohjeet.
Tabletit Näin siirretään kuvat kamerasta tabletille Kun valokuvat siirretään kamerasta taulutietokoneelle, voidaan myös hyödyntää ilmaisia kuvankäsittelysovelluksia.
Objektiivit Tätä tarkoittaa objektiivin valovoima Objektiiveista keskusteltaessa puhutaan usein valovoimasta. Tässä jutussa selitämme, mitä valovoima käytännössä tarkoittaa ja miten se vaikuttaa kuviin – sekä hintaan.
Kuvausvälineet ja -tarvikkeet Näin myydään käytetyt kuvauslaitteet Jos haluat raivata tilaa uusille kuvauslaitteille tai saada hieman voittoa, myy vanhoja laitteita vähemmäksi. Tässä kolme myyntipaikkaa malliksi.
Kilpailukuvat Kuukauden lukijakuva: tältä näyttää onnistunut avaruuskuva Tämänkertaisen lukijavalokuvan ottaja paljastaa, kuinka hänen täysosumansa Linnunradasta syntyi. Mukana myös jäätynyt saippuakupla, rento katukuva ja sumuinen majakka.
Järjestelmäkamerat Fujifilm esittelee X-T4:n – entistä suurempi ja tehokkaampi Uusi Fujifilm X-T4 on edeltäjäänsä suurempi ja raskaampi, mutta lisäpainon mukana tulee mm. parempi akku, kuvanvakain ja uusia suotimia.
Valokuvaustekniikka Käsitarkennuksen alkeet Joskus automaattitarkennus ei toimi kuvaajan haluamalla tavalla, joten kannattaa tarkentaa käsin. Tässä käsitarkennuksen edut ja käytön alkeet.
Objektiivit Sonylta voimakas laajakulma kinorunkoihin Sony on juuri julkistanut FE 20 mm F1.8 G -laajakulman, joka on tarkoitettu peilittömiin kinokoon kameroihin, ja me testasimme objektiivin ensimmäisten joukossa.
Valokuvaustekniikka 3 sudenkuoppaa, jotka voivat pilata kuvan Vältä näitä optisia ilmiöitä, jos haluat varmistaa hyvän kuvanlaadun. Tässä kolmen teknisen termin selitykset.
Valokuvaus 5 loistavaa valokuvaajaa, jotka on syytä tuntea Moni upea valokuvaaja on jättänyt puumerkkinsä kansainväliseen valokuvaukseen. Nimeämme tässä Digikuvan toimituksen viisi suosikkivalokuvaajaa. Lue ja katso, oletko samaa mieltä.
Digikuva Uusi numero: ota ammattimaisia muotokuvia studiovaloilla Digikuva 3/2020 auttaa sinut alkuun ammattitason studiovalaisimien käytössä. Lue myös oppaamme, jossa kerrotaan uudesta älykkäästä kameratoiminnosta nimeltä pixel shift.
Kännykkäkamerat Tässä on Samsungin uusi huippumalli hurjine kameroineen Samsung Galaxy S20 on juuri esitelty. Puhelimen kamerassa on ennätysmäärä pikseleitä, entistä suurempi akku ja valmius 5G-verkkoihin.
Kännykkäkamerat Samsungilta uusi simpukkapuhelin Samsung on julkaissut taittuvan Galaxy Z Flip -älypuhelimen. Uutuussimpukka erottuu kännykkämassasta, mutta tyyliä on enemmän kuin käytännöllisyyttä.
Kamerat Nikon D6 ilmoittautuu olympialaisiin ja EM-kisoihin Olemme odottaneet jännittyneinä Nikonin uutta lippulaivamallia. Nyt Nikon D6 on juuri esitelty, mutta nopeudesta uusi malli ei tule voittamaan kultaa Tokion olympiastadionilla.
Järjestelmäkamerat Olympus OM-D E-M1 Mark III – loistava kuvanvakaus Olympus on tuonut myyntiin peilittömän OM-D E-M1 Mark III:n, joka on luotu käsivaraiskuvaukseen. Kuvanvakaus on ennätyksellisen hyvä, mutta yhdessä kohdassa kamera ei yllä aivan ammattilaiskameran tasolle.
Objektiivit Ota objektiivisi mahdollisuudet käyttöön On olemassa erilaisia objektiivikikkoja, joiden avulla saadaan parannettua kuvanlaatua sekä objektiivi tekemään mahdollisimman hyvää jälkeä. Tässä neljä vinkkiä aluksi.