Kuvankäsittely Suuria uudistuksia Photoshopiin ja Lightroomiin Ihmisten syvääminen kuvista helpottuu entisestään, ja Photoshopin raakamuuntimeen on ollut merkittävä uudistus Adoben uusien päivitysten myötä, eikä Lightroominkaan käyttäjiä ole unohdettu.
Tarkennus Teräviä kuvia: näin se käy Valotuksen lukituksesta on suuri apu. Silloin kaikki tietyllä alueella toistuu terävänä. Hyöty on suurin katukuvauksessa, jossa nopeus on valttia.
Valokuvaus 3 sopivaa kohdetta sinisen hetken kuviin Kaksi kertaa vuorokaudessa, juuri ennen auringonnousua ja juuri auringonlaskun jälkeen, on sininen hetki, joka kestää puolisen tuntia riippuen säästä ja sijainnista maapallolla. Auringon ollessa horisontin alapuolella taivas ja sen valo muuttuu hämyisän siniseksi ja pehmeäksi. Tässä kolme kuvauskohdetta sinisiin hetkiin.
Valokuvaus Kuvaussafarille kotipihalle Aina ei tarvitse matkustaa kauas löytääkseen kauniita ja värikkäitä eläimiä ja kasveja kuvattavaksi. Näin kesällä voi toteuttaa pienimuotoisen kuvausretken vaikka omalla takapihalla. Tässä kolme kesäistä kuvauskohdetta esimerkiksi.
Makro 3 kaunista kukkaa makrokuvaukseen Makrokuvaustekniikan avulla voimme päästä hyvin lähelle pieniä asioita ja yksityiskohtia, joita emme voi kunnolla nähdä paljain silmin. Kukat ovat mainioita makrokohteita, koska niissä on paljon enemmän yksityiskohtia kuin moni voi tietääkään. Tässä kolme kukkaa, jotka sopivat hyvin makrokuvaukseen.
Kännykkäkamerat Kameran etälaukaisimen monet edut Kameran kaukosäätimen avulla voi monissa tilanteissa saada hyviä ja ainutlaatuisia kuvia. Useimpia kameroita voidaan etäohjata sovelluksella – ei kuitenkaan älypuhelinta, mutta siihenkin on olemassa fiksu ratkaisu.
Valokuvaustekniikka 5 valokuvauksen lyhennettä Valokuvausta ja kameroita käsittelevässä tekstissä saattaa tulla eteen uusia lyhenteitä. Tässä selitykset muutamille yleisimmille lyhenteille.
Valokuvaustekniikka 10 tärkeää vinkkiä aloittelijalle Me olemme kaikki joskus olleet aloittelijoita. Tässä 10 asiaa, jotka olisimme halunneet tietää, kun hankimme ensimmäisen kameran.
Kilpailukuvat Paras lukijakuva: kuvaaja valitsi virvelin sijaan kameran Tämänkertaisissa lukijakuvissa on edustettuna monia genrejä: kauniita eläinmuotokuvia, sykähdyttävä maisema auringonlaskuineen sekä persoonallinen muotokuva.
Kuvankäsittely Nik Collection 3: lisää toimintoja Photoshopin ja Lightroomin avuksi DxO on juuri ilmoittanut julkistavansa Nik Collection 3 -paketin. Kyseessä on päivitys Photoshop- ja Lightroom-liitännäisiin.
Tilannekuvat Parhaat kamera-asetukset toimintakuvaukseen Nopeiden kohteiden valokuvaaminen on hauskaa ja sopivan vaikeaa. Se pistää valokuvaustaidot koetukselle sekä edellyttää kamera-asetusten hallintaa.
Maisemakuvat Maisemakuvauksen kolme tärkeintä perusasiaa ...amerikkalaisen Gary Hartin mukaan, joka on kuvannut Yhdysvaltain kansallispuistoja neljä vuosikymmentä ja jonka työpajat on loppuunmyyty vuoden etukäteen.
Digikuva Uusi numero: kuvausmatkajuttu Islannista ja maisemakuvauksen kuningas Digikuvan numerossa 9/2020 käydään valokuvausharrastajien suosimassa Islannissa ja selvitetään, onko se maineensa arvoinen paikka. Tapasimme kokeneen maisemakuvaajan Gary Hartin, ja lisäksi kerromme, miten selvitä kuvauslomasta ilman tietokonetta.
Photoshop Lightroom Lightroomin synkronisoiminen mobiililaitteiden kanssa Lightroomin mobiiliversiolla voidaan säätää myös järjestelmäkameralla otettuja valokuvia tableteilla ja älypuhelimilla paikasta riippumatta. Nyt näytämme, miten se tehdään.
Maisemakuvat Parhaat kamera-asetukset maisemakuvaukseen Myös maisemakuvauksessa pätee sääntö, jonka mukaan valokuvan tärkein onnistumisen edellytys ovat sopivat kamera-asetukset. Tässä kolme perusneuvoa aloitteleville maisemakuvaajille.
Pokkarit Sony ZV-1:n 5 hienoa ominaisuutta Uusi Sony ZV-1 on taskukamera tosiharrastajalle, joka haluaa ottaa myös laadukasta videota. Kokeilimme uutta kameraa, ja kerromme nyt, mistä pidimme eniten.
Valokuvaus Näin otetaan sisäkuvia heikossa valossa Pimeän aikaan valokuvaaminen on hankalaa. Moni turvautuu salamavaloon aivan turhaan. Tässä kolme vinkkiä, joiden avulla kuvaaminen sisällä hämärissä onnistuu.
Galleria Maailman parhaat luontokuvat on valittu BigPicture Photography Competition -valokuvausklilpailuun osallistui 6500 kuvaa, ja nyt kahdeksan sarjavoittajaa on valittu. Andy Parkinson voitti pääpalkinnon kuvallaan jäniksestä lumimyrskyssä. Kilpailun järjestää California Academy of Sciences vuosittain.
Maisemakuvat Näin maisemakuvista saadaan täysin teräviä Tässä pieni tietopaketti syvyysterävyydestä, jotta saisit maisemakuvasi onnistumaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Kuvausvälineet ja -tarvikkeet 4 tärkeää lisävarustetta uuteen kameraan Oikeilla laitteilla valokuvaaminen ei ole ainoastaan helpompaa ja hauskempaa, vaan myös kuvista tulee parempia. Tässä muutama lisähankintavinkki järjestelmäkameran omistajille.
Panoraama 5 vinkkiä oikeaoppisiin panoraamakuviin Todella hyvän panoraaman saaminen vaatii jonkin verran harjoittelua, mutta näillä viidellä vinkillä voit lisätä mahdollisuuksiasi merkittävästi.
Objektiivit Lähellä vai kaukana? Näin perspektiivi voi hämätä meitä Objektiivin valinta määrää valokuvan perspektiivin, joten laajakulma tuottaa erilaisia kuvia kuin teleobjektiivi. Otimme muutamia koekuvia 28, 70 ja 300 mm:n optiikoilla.
Kamerat Suuri kuvausvisa: paljonko tiedät valokuvauksesta? Me Digikuvan toimittajat olemme laatineet tietovisan, jossa testataan valokuvaustietämystä. Tee visa ja kokeile, oletko lähempänä asiantuntijan vai aloittelijan tietotasoa.
Valokuvaus Kolme kivaa kuvausprojektia neljän seinän sisällä Esittelemme kolme pientä valokuvaprojektia, joita voi toteuttaa kotona. Ne tarjoavat mainion mahdollisuuden oppia hallitsemaan kameraa ja sen asetuksia.