Kuvankäsittely Toimituksen kolme suosikkia kuvankäsittelyyn ja raakamuunnoksiin Tarkastelemme kolmea kuvankäsittelyohjelmaa, joilla raakatiedostojen käsittelykin onnistuu hyvin.
Valokuvaustekniikka 3 vinkkiä vastavalokuviin Vastavalo on monen kuvaajan pahin painajainen, mutta todellisuudessa sen avulla voi syntyä mitä mielenkiintoisimpia kuvia. Kerromme, miten vastavalosta tulee ystävä, kun kameraa käsitellään oikein ja sommitelma mietitään huolella.
Maisemakuvat Parhaat kamera-asetukset maisemakuvaukseen Myös maisemakuvauksessa pätee sääntö, jonka mukaan valokuvan tärkein onnistumisen edellytys ovat sopivat kamera-asetukset. Tässä kolme perusneuvoa aloitteleville maisemakuvaajille.
Maisemakuvat Näin maisemakuvista saadaan täysin teräviä Tässä pieni tietopaketti syvyysterävyydestä, jotta saisit maisemakuvasi onnistumaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Kuvausvälineet ja -tarvikkeet Lintukuvaajan neljä tärkeintä varustetta Oikealla laitteilla ja apuvälineillä voidaan saada teräviä kuvia linnuista jopa niiden lentäessä. Tässä on neljä varustetta, jotka lintukuvaajalla on syytä olla kuvausrepussaan.
Kuvankäsittely Ilmaista kuvankäsittelyä Glimpsellä Glimpse on ilmainen kuvankäsittelyohjelma, jonka voi asentaa Windows- ja Linux-koneisiin. Saatat tunnistaa ohjelman, koska se juontaa juurensa Gimpistä.
Tarkennus Hienosäädä tarkennusta Nyt kaikki objektiivit esiin, sillä seuraavaksi optimoimme automaattitarkennuksen niin, että saat kaiken aikaa veitsenterävää jälkeä. Optimoinnista on erityistä hyötyä silloin kun syvyysterävyysalue on pieni.
Kohde 3 sommitteluvinkkiä, jotka on syytä osata Kuvakompositiota voi oppia ymmärtämään ja hallitsemaan kolmen keskeisen sommittelusäännön avulla.
Muistikortit Alustaako vai poistaa tiedostoja? Kun on aika tyhjentää muistikortti, voi kuvia poistaa sieltä yksitellen tai koko kortin voi alustaa. Mutta kumpi tapa on parempi?
Muotokuvat 3 vinkkiä loistaviin lapsikuviin sisätiloissa Sinulta vaaditaan näyttelijän taitoja, jos haluat kuvata lapsistasi luonnollisen näköisiä muotokuvia. Opastamme ottamaan täydelliset lapsikuvat hämärässä sisävalossa samalla kun viihdytät lapsia.
Luontokuvat Kuvausvinkkejä: lähemmäs arkoja eläimiä Vaikka haluat kuvata villieläimiä, sinun ei ole pakko mennä kovin syvälle metsään. Jos lähellä on puisto tai puutarha, pääset hyvään kuvauspaikkaan helposti. Tässä viisi vinkkiä, joiden avulla voit päästä lähelle arkoja eläimiä.
Toimintakamerat Näin saat kuvat onnistumaan toimintakameralla Pienet toimintakamerat, kuten GoPro, ovat suosittuja lukuisien kiinnitysmahdollisuuksiensa ja laajan kuvakulmansa ansiosta. Kuvata niillä voi mitä erikoisimpia kohteita.
Valokuvaustekniikka 4 hyvää syytä käyttää kuvatyylejä Jo kuvausvaiheessa voit säätää värit ja kontrastin täsmälleen haluamaksesi. Kuvatyylejä käyttämällä näet niiden vaikutuksen siinä silmänräpäyksessä, kun otat kuvan. Lue tästä, miten voit käyttää kuvatyylejä hyväksesi.
Makro 5 talvista kohdetta makrokuvaajalle Monet yhdistävät makrokuvauksen luonnon tutkimiseen keväällä, mutta luonnossa on paljon hyviä kuvauskohteita, kun lumi ja pakkanen pitävät meitä otteessaan.
Valokuvaus Upeita arkkitehtuurikuvia Kun kuvataan rakennuksia, pelataan linjoilla, muodoilla ja pintarakenteilla. Nyt sinulla on loistava tilaisuus kehittyä mestarisommittelijaksi! Kokosimme seuraaville sivuilleparhaat ohjeemme, joten saat kokeiluihisi lentävän lähdön.
Valokuvaus 10 kikkaa musiikkikeikkojen kuvaajalle Keikat ja konsertit pistävät valokuvaajan taidot koetukselle monella tavalla. Lue, miten tällaisista haasteista voi selvitä.
Panoraama Tämä on syytä tietää panoraamakuvauksesta Panoraamatekniikan avulla saadaan laajoja maisemia samaan valokuvaan. Tämän oppaan avulla pääset mukavasti alkuun panoraamakuvauksessa.
Valkotasapaino 3 tapaa löytää oikea valkotasapaino Valkotasapaino on ratkaisevan tärkeä tekijä kuvan värien toistumiselle. Tässä selitämme, kuinka valkotasapaino asetetaan oikein eri kuvaustilanteissa.
Photoshop Elements Suuri Photoshop Elements -opas Jos haluat käyttää helppoja mutta suhteellisen edistyneitä muokkaustekniikoita, kannattaa harkita Adobe Photoshop Elements -ohjelmaa. Lue lisää täältä ja selvitä, onko ohjelma sinulle sopiva.
Valokuvaustekniikka Opi hallitsemaan kamerasi lukitukset Kun lukitaan valotus ja tarkennus haluttuun kohtaan kuvassa, valotus onnistuu ja kuvista tulee mielenkiintoisia. Kun kerran opit nämä helpot konstit, voit käyttää niitä aina. Se avaa kokonaisen hallittujen mahdollisuuksien maailman.
Kuvankäsittely Kuvat ja albumit hallinnassa: Google Kuvat Google Kuvat -palvelu on enemmän kuin mobiilisovellus – sen kautta käyttäjä pääsee käsiksi valokuviinsa sekä mobiililaitteiltaan kuin tietokoneeltaankin. Lisäksi palvelussa on mahdollista käsitellä ja tehdä kuvaesityksiä ilmaiseksi.
Tilannekuvat 4 helppoa vinkkiä urheilukuvaukseen Hyvät urheilukuvat ovat mieleen vauhdista ja draamasta kiinnostuneille. Mutta jos aikoo saada sellaisia, on syytä osata valita ainakin sopiva suljinaika sekä hallita kameran automaattitarkennusasetukset.
Valokuvaus Näin kuvataan akvaariokaloja Kauniita ja laadukkaita valokuvia eksoottisista kaloista voi saada yllättävänkin läheltä. Tässä asiantuntijan vinkit akvaariokalojen kuvaamiseen.
Kuvausvälineet ja -tarvikkeet 7 vekotinta kuvaajan kesälomamatkalle Kun matkalla on tarkoitus valokuvata, kannattaa valmistautua huolella. Kätevät tarvikkeet parantavat onnistumisen mahdollisuuksia.